Kummola lähetyksessä: Jääkiekon MM-voitto nosti Suomen lamasta
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola vieraili Studio55.fi-ohjelmassa puhumassa urastaan ja suomalaisesta urheilusta.
Kalervo Kummola kertoi olevansa sitä mieltä, että kansainvälisellä urheilumenestyksellä on ollut suuri merkitys Suomelle jo vuosikymmenien ajan. Erityisesti jääkiekon MM-kisojen voitto vuonna 1995 oli kansakunnalle tärkeä.
− Suomi oli syvässä lamassa, ja voitto antoi henkistä voimaa kansalle. Se oli tärkeä asia, Kummola sanoi lähetyksessä.
Hän ehdotti myös, että teemasta riittäisi materiaalia vaikka useampaankin väitöskirjaan.
Kummola pohti, että urheilun merkitys suomalaisille saattaa kuitenkin maailman globalisoituessa vähentyä ja kansallismielisyys heikentyä.
"Nämä häviöt ottivat erityisesti päähän"
Suomelta on odotettu vuoden 1995 jälkeen uutta MM-voittoa. Kummola myönsi, että lähellä on oltu ja tappiot ovat harmittaneet.
Erityisesti Kummolaa ottaa päähän tappio Ruotsille vuonna 2006 Torinossa, jossa Suomi pelasi hänen mukaansa ylivoimaisesti parasta kiekkoa koko kisoissa.
− Harmittamaan ovat jääneet myös etenkin ne loppuottelut, joissa on oltu selkeästi parempia, mutta hävitty, Kummola totesi lähetyksessä ja mainitsi esimerkkeinä vuosien 1994, 1999 ja 2001 MM-pelit.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta Kalervo Kummola kertoi suomalaisen jääkiekon ja jääkiekkoilijoiden tulevaisuudesta.
Uusimmat
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
15:59
Video hämmentää: Kiinalaiseläintarhassa esitteillä väärennettyjä pandoja
-
15:56
Leijoniin murtautunut Oliver Kapanen unelmakaudestaan: "MM-kisat ei ihan alkukauden tavoitteissa"
-
15:48
Lapin yliopiston emeritusprofessorin sopimus irtisanotaan – syynä Venäjä-yhteistyö
-
15:43
Konsta Helenius jäi ulkopuolelle – näin Jukka Jalonen avasi Leijonien suunnitelmia MM-avauksen alla
-
15:40
Tältä näyttää Kiekko-Espoon liigajoukkue – johtoportaassa tapahtuu muutos
-
15:28
Käärijä kommentoi esiintymistään Euroviisujen toisessa semifinaalissa hulvattomalla kuittauksella: "Voisinko voittaa tänä vuonna jotain?"
-
15:21
Invataksin kuljettaja raiskasi kehitysvammaisen asiakkaan – jo kolmas seksuaalirikostuomio
-
15:21
Pelttari kommentoi tutkintaa: "Monimutkainen kokonaisuus, jonka yksityiskohtien julkaiseminen vaarantaisi Suomen turvallisuuden"
-
15:09
Venäjä valloitti taas kaksi uutta kylää – Käihkö: "Ukraina on hätää kärsimässä"
-
15:06
Suomen euroviisuesitys noteerattiin kansainvälisissä lehdissä: "Simpsonien ja Austin Powersin väliltä"
-
14:51
Poliisilta uutta tietoa Viertolan sankariopettajan päättäväisestä toiminnasta – saattoi pelastaa henkiä
-
14:44
Näin toimii virkarikoksista epäilty Suomen tiedustelu – peitetoimintaa, tietolähteitä, avattuja sähköposteja...
-
14:35
Ukrainaan uusi laki: Osa vangeista kelpaa rintamalle
-
14:28
15-vuotiasta ammuttiin päähän uudenvuodenaattona, ampujalle 10 vuoden tuomio – näin illan tapahtumat etenivät
-
14:23
Halla-aho: Pelttari voi jatkaa normaalisti tehtävässään eduskunnan pääsihteerinä
-
14:19
Vornanen kertoo sairauslomansa jatkuvan
-
14:03
Kun vanhemmat eivät ole läsnä, lapset hakevat aikuista chateista – vanhempi, kiinnitä tällaiseen hetkeen huomiota arjessa
-
13:57
Helsingissä kateissa ollut 59-vuotias mies löytyi
-
Lataa lisää