Mainos

"Koneen saa solmuun, muttei rikki"

Jos tietokoneasiat eivät ole lainkaan tuttuja, ammattilaisten puoleen kannattaa kääntyä jo ennen koneen ostamista. Jos lähipiiristä ei löydy sopivaa asiantuntijaa, apua voi saada esimerkiksi erilaisilta yhdistyksiltä. Ongelmia saattaa tulla matkalla internetin saloihin, mutta kaikki solmut ovat selvitettävissä. Konetta ei saa rikki klikkailemalla.

– Me autamme pääsemään alkuun täällä Tampereen seudulla, ja myös muissa kaupungeissa on vastaavia tahoja, joiden puoleen voi kääntyä. Apu löytyy usein myös tuttavien kautta, Mukanetin toiminnanjohtaja Eija-Riitta Kortesluoma kertoo.

Yhä useammat tietokoneet ostetaan marketeista, joissa ei aina ehditä neuvomaan asiakasta, eikä varsinkaan tiedetä ikäihmisten tarpeita. Kortesluoma kehottaa tekemään ostokset atk-alan liikkeessä. Samasta paikasta saa myös asiantuntevaa ohjausta koneen asennuspuuhissa.

– Jos tietokone toimii kotona, ensimmäinen ongelma saattaa olla se, ettei osata sammuttaa konetta. Seuraavaksi ihmetellään, että miksi koneelta ei löydy sitä nettiä. Aina ei ole itsestään selvää, että internet-liittymä pitää hankkia palveluntarjoajalta.

Vaikeuksissa liittymäviidakossa

Kun nettiliittymiä ryhdytään vertailemaan, mainonta johtaa usein harhaan. Internetin kokonaishinta on heille vaikea hahmottaa, eikä esimerkiksi mokkuloiden toiminta-alueita saada tarpeeksi hyvin selville.

– Suurin ongelma on, ettei tiedetä, mitä hinnalla saa, ja paljonko se yhteensä kustantaa.

Kun netti on vihdoin asennettu, hankaluuksia voi tulla myös pop-up-ikkuinoiden ja bannereiden kanssa. Ikkunoita ei aina uskalleta klikkailla kiinni. Myös tietoturva-asiat ovat olleet hankalia. Kortesluoma harjoittaa enemmän kannustavaa kuin pelottelevaa koulutusmetodia.

– Kyllä koneen saa solmuun, mutta ei sitä rikki saa.

Harjoitus tekee mestarin

Suurin syy siihen, miksi ikäihmiset haluavat nettiin, on sähköposti sekä "lisätieto". Esimerkiksi televisio-ohjelmien yhteydessä lisätietoa tarjotaan monesti netissä. Kun luottamus koneen ja ihmisen välille on saatu aikaiseksi, asiat alkavat hiljalleen sujua.

Harjoittelun myötä opitaan sammuttamaan kone, hakemaan tietoa, sulkemaan pop-up-ikkunoita sekä bannereita ja uskaltaudutaan syvemmälle. Ajan myötä ei enää pelätä, että kone räjähtää.

– Kun ihmiset pystyvät luottamaan siihen, se tuottaa enemmän iloa kuin pelkoa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.