Koira motivoi metsästäjää – Osa joutuu suden suuhun

Koira on metsästäjän motivaattori. Tänä vuonna Suomessa monen "paras ystävä" on joutunut suden tappamaksi.

– Monet eivät edes halua metsästää ilman koiraa. Kuulun itsekin noihin ihmisiin, Suomen riistakeskuksen riistanhoidonneuvoja Urpo Kainulainen sanoo.

Metsästyskoirista jalostetaan tarkoituksella riistaverisiä.

– Mitkään huippupaperit eivät kuitenkaan automaattisesti takaa koiran metsästystaitoja. Häkissä pitäminenkään ei opeta koiraa. Koira täytyy viedä metsään, sieltä se ne opit saa, Kainulainen toteaa.

Harjoitteluaika rajallista

Myös metsästäjä Jukka Junikan mielestä koira on totutettava metsään jo pennusta lähtien.

– Ongelma on, että sallittuja harjoitteluaikoja on rajallisesti. Loma-aikoina koiraa ei pääse opettamaan metsästyksen pariin, Junikka sanoo.

– Treenaaminen tulee luvalliseksi vasta elokuussa, kun valtaosa on palannut takaisin työelämään. Mutta koira kannattaa ottaa mukaan metsään aina, kun suinkin mahdollista, Junikka selittää.

Kainulainen sanoo, että koiran ohjaajalta vaaditaan kärsivällisyyttä.

– Tulosta ei välttämättä synny kovin pian, vaan koira vaatii aikaa opettelemiseen. Eräs tyypillinen vika, joka tehdään metsästyskoiran kanssa, on pitkäjänteisyyden puute, Kainulainen tietää.

Sudet tappavat

Metsästyskoirat ovat paitsi omistajiensa rakkaita ystäviä, myös erittäin arvokkaita. Kuitenkin myös ne voivat joutua saaliiksi.

– Etelä-Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa on mielestäni pahimmat susiongelmat, Kainulainen sanoo.

– Kuhmossa susien ruoaksi on joutunut tänä vuonna jo seitsemän koiraa, Junikka kertoo.

Sudet ovat entistä tottuneempia ihmisten läheisyyteen.

– Ne uskaltavat tulla hakemaan jopa pihalle kytketyn koiran. Omistajalle on todella ikävä yllätys, jos hän löytää pihalta pelkän kaulapannan – aina ei edes sitä, Junikka kertoo.

Studio55.fi

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat