Kiehtovat faktat kehosta ja ikääntymisestä – tiesitkö näitä?

Tiesitkö, että sinulla on nyt vähemmän luita kuin syntyessäsi? Lue, mitä muuta kummaa kehollemme tapahtuu iän myötä!

1. Ihmisellä on syntyessään yleensä 350 luuta. Kasvaessa ja ikääntyessä luut sulautuvat yhteen niin, että aikuisena luita on enää 206.


2. Vauvoilla kiertää kehossa runsaat pari desilitraa verta. Aikuisessa ihmisessä verta on noin neljä litraa, ja se kiertää elimistön läpi minuutissa. Samassa ajassa sydän lyö noin 75 kertaa.


3. Ihmiseltä karisee joka tunti keskimäärin 600 000 ihohiukkasta. Ikääntyessä määrä vakiintuu noin 700 grammaan vuodessa. Keskivertohenkilö menettää siis 70 vuoden ikään mennessä vajaat 50 kiloa ihoa.


4. Väitetään, että aivosolut ovat ihmiskehon ainoita uusiutumattomia soluja eikä niitä saisi tuhoutumisen jälkeen enää korvattua. Tälle väittämälle on kuitenkin esitetty myös vasta-argumentteja. Esimerkiksi viime kesäkuussa Helsingin Sanomien uutisoimassa, alun perin Cell-tiedejulkaisussa ilmestyneessä monikansallisessa tutkimuksessa oli otettu näytteitä kuolleiden ihmisten aivosoluista ja havaittu, että otetuissa näytteissä osa aivosoluista oli paljon nuorempia kuin ihmiset itse.


5. Syntyessä vauvan pää on yhden neljäsosan kokoinen kehon koko pituudesta. Aikuisena pään osuus pituudesta on yksi kahdeksasosa.


6. Ikääntyessä hengityksen tahti hidastuu. On myös mielenkiintoista, että lapset ja naiset hengittävät nopeammin kuin miehet. Levossa oleva ihminen hengittää yleensä 12–15 kertaa minuutissa.


7. Hengittämiseen alkaa ilmaantua vaikeuksia 60 ikävuoteen mennessä, jolloin 60 prosenttia miehistä ja 40 prosenttia naisista alkaa kuorsata nukkuessaan. Kuorsauksen äänekkyys pyörii 60 desibelin hujakoilla, mutta yltää usein myös yli 80 desibeliin. Jälkimmäistä äänenvoimakkuutta voisi verrata betonin poraamiseen. Yli 85 desibeliin kohoavat äänet voivat vaurioittaa kuuloa.


8. Aikuinen syö vuodessa keskimäärin 500 kiloa ruokaa ja tuottaa sitä prosessoidakseen päivässä 1,7 litraa sylkeä.


9. Ruoansulatusjärjestelmän läpi kulkee päivittäin keskimäärin 11,5 litraa ruokaa ja nesteitä. Vain 100 millilitraa siitä häviää ulosteessa.


10. Sulattaakseen kaiken ruoan mahan limakalvo uusiutuu kolmen–neljän päivän välein. Näin vahvat hapot, joita maha käyttää ruoan sulattamiseen, eivät vahingoita itse vatsaa.

Lähde: Health24.com, Helsinginsanomat.fi

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat