Keski-iässä ja kova kunto? Onneksi olkoon – vältyt tältä

Aivoverenkiertohäiriöt havaittiin tutkimuksessa harvinaisemmiksi, jos osallistuja oli todella hyvässä fyysisessä kunnossa.

Hyvä fyysinen kunto keski-iässä voi yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan auttaa välttymään myöhemmältä aivoverenkiertohäiriöltä kuten aivoinfarktilta tai aivoverenvuodolta.

Tutkijat toivovat, että heidän havaintonsa kannustaisivat ihmisiä liikkumaan ja harrastamaan iästä riippumatta, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Tutkimuksen tulokset perustuvat 20 000 yli 45 - 50-vuotiaan 20-vuotiseen seurantaan, jonka aikana 800 osallistujaa sairastui aivoverenkiertohäiriöön.

Suomalaisissa liikuntasuosituksissa kannustetaan liikkumaan noin 150 minuuttia viikossa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi reipasta kävelyä. Raskaammalla liikunnalla kuten juoksulla tavoite saavutetaan jo 75 minuutissa.

Osallistujat jaoteltiin ryhmiin sen perusteella, millainen heidän aerobinen eli ns. kestävyyskuntonsa oli. Kun näitä ryhmiä verrattiin keskenään, aivoverenkiertohäiriöt havaittiin 40 prosenttia harvinaisemmiksi parhaimmassa kunnossa olevilla kuin osallistujilla, joiden fyysinen kunto oli heikoin.

Yhteys näkyi senkin jälkeen, kun analyysissa huomioitiin monia aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijöitä, kuten korkea verenpaine, diabetes ja eteisvärinä-rytmihäiriö. Tämä on tervetullut havainto, sillä aiempien tutkimusten perusteella on jäänyt epäselväksi johtuuko huonoon fyysiseen kuntoon liitetty aivoverenkiertohäiriöiden vaara huonosta kunnosta, vai sairauksista, jotka heikentävät kuntoa ja altistavat aivoverenkiertohäiriöille.

Tutkimus julkaistiin aivoverenkiertohäiriöihin erikoistuneessa Stroke-tiedelehdessä.

Kokeile vaikka näitä treenivinkkejä:



Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat