Mainos

Katosiko kiihko suhteesta? Näin kipinä seksiin löytyy uudelleen

Seksuaalinen haluttomuus koskettaa monia. Mitä tehdä, kun toinen tuntee intohimoa ja toinen taas ei?

Seksuaaliset ongelmat aiheuttavat riitaa monessa suhteessa. Ongelmat voivat johtua esimerkiksi tunteista toista kohtaan tai jopa vihan tuntemuksista. Taustalla saattaa olla myös fyysisiä ongelmia.

– Ollessaan nuoria, suurin osa ihmisistä odottaa saavansa seksiä ja haluaa sitä. Tullessaan vanhemmiksi, monet alkavat nähdä seksin vapaaehtoisena, tai eivät ole yhtä kiinnostuneita siitä, sanoo Pepper Schwartz, sosiologian professori Washingtonin yliopistosta.

Seksuaalisen toiminnan vähentyminen näkyy varsinkin ihmisillä, jotka ovat lihoneet, sairastavat sydänsairautta tai kärsivät erektio-ongelmista.

Seksi saattaa jäädä kokonaan pois suhteesta

Tohtori ja urologi Dudley Danoffin mukaan ongelma on yleisempi miehillä, joilla on korkeampi seksuaalinen halu kuin naisilla keskimäärin.

Seksuaalisten tunteiden tukehduttaminen on väärä lähestymistapa, Danoff kertoo.

– Ihminen saattaa jättää seksin harjoittamisen mieluummin kokonaan, kuin kohdata mahdollisen kieltävän vastauksen. Tällaisessa tilanteessa ihminen saattaa alkaa vältellä kaikkia hellyydenosoituksia, tai etsiä seksiä muualta.

Ongelma on yleinen

Ongelmat seksuaalisen haluttomuuden kohdalla ovat yleisin syy siihen, miksi parit etsivät hoitoa, kertoo psykologi ja vaimonsa kanssa kirjan aiheesta kirjoittanut Barry McCarthy.

Naisia syytetään usein epäoikeudenmukaisesti seksuaalisista ongelmista suhteessa. On kuitenkin yleistä, että miehet eivät halua harrastaa seksiä enää 50 ikävuoden jälkeen erektio- ja orgasmiongelmiensa vuoksi.

McCarthyn mukaan seksi on hyväksi, mutta ei kuitenkaan merkittävä tekijä suhteelle. Seksi lisää noin 15–20 prosenttia parin elinvoimaa ja tyytyväisyyttä. Jos seksi aiheuttaa riitoja, suhde voi joutua kuitenkin koetukselle.

– Valtataistelu seksistä on myrkkyä, McCarthy sanoo.

Ohjeita kipinän saamiseksi takaisin rakkauselämäänne:

1. Keskustele. Paras lähestymistapa asiaan on rehellinen keskustelu. Puhu avoimesti ja rehellisesti omista tarpeistasi ja toiveidenne eroista. Parisi ei välttämättä ymmärrä seksin tärkeyttä hyvinvoinnillesi. Molempien osapuolien tulisi keskustella siitä, mitä he haluavat tehdä, ja mikä tuntuu heistä hyvältä.

2. Tuo kosketus takaisin. Toista voi koskettaa monella tapaa. Ajattele kosketusta ensin vaikka näiden viiden eri tavan kautta: hellä kosketus, aistillinen kosketus, leikkisä kosketus, eroottinen kosketus ja koskettelu yhdynnän aikana. Kosketusta tulisi ajatella miellyttämisenä, kosketuksen antamisena ja saamisena, pikemminkin kuin vain esileikkinä.

Ajattelu seksistä pelkkänä suorittamisena tulisi myös muuttaa. Monille naisille erektio ei välttämättä ole tärkeintä seksissä, vaan puhtaasti rakastelu. Kosketus tulisi nähdä tavallisena suhteessa, eikä ainoastaan sellaisena, mitä tehdään makuuhuoneessa.

3. Älä tunne painostusta eroottisuuteen. Ohjeet siitä, miten olla eroottinen, saattavat pelottaa sen sijaan, että ne toimisivat motivoivana asiana. Fantasia ja oikea elämä tulee erottaa, joten ole oma itsesi.

4. Kokeile seksileluja. Vähentynyt verenkierto sukupuolielimissä, yhdistettynä vähentyneeseen testosteronin ja estrogeenin tuotantoon, voi vaikuttaa naisen orgasminsaantiin. Seksilelut, kuten tekopenikset ja vibraattorit voivat auttaa korjaamaan tämän ongelman, sekä piristää seksielämää.

5. Harkitse fyysisiä syitä. Miesten tulisi huomioida, että tutkimukset ovat osoittaneet, että erektiohäiriöt voivat olla merkki sydänoireista. Puhu avoimesti lääkärisi kanssa hoitokeinoista.

Naisilla vaihdevuodet ja niiden myötä estrogeenin lasku, voi aiheuttaa emättimen kuivuutta ja kipua yhdynnän aikana. On olemassa tuotteita ja hoitoja, jotka auttavat tähän ongelmaan, kuten liukuaineet ja estrogeenivoiteet.

6. Pyydä apua. Jos sinä ja kumppanisi olette yrittäneet tuloksetta parantaa seksielämäänne, saatatte tarvita ammattiapua. Myös ajatus seksiterapiasta olisi hyvä korvata suhdeterapia-ajatuksella, sillä tunteet ovat suuri osa seksuaalisuutta.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.