Kannattaako kesäloma pitää osissa? Asiantuntija vastaa

Kuinka saada kaikki irti lomasta? 24:35

Jotta loma palauttaisi, pitäisikö se pitää kerralla vai kannattaako se jakaa useampiin jaksoihin? 

Työterveyslaitoksen tutkija Sampsa Puttosen mukaan työstä irrottautuminen ja koetun hyvinvoinnin ja terveyden paraneminen jatkuu noin viikon ajan loman alkamisesta. 

– Sinä kohtaa alkaa olla oikeasti lomakunnossa ja on päässyt eroon muista asioista – jos loma on onnistuneesti lähtenyt liikkeelle. Ajatellaan, että 2–3 viikkoa riittäisi palauttamaan voimavarat, mutta siinä olisi myös aikaa tehdä niitä muita asioita, eikä pelkästään irrottautua.

– Moni tietysti aloittaa loman niin, että repäisee heti irti arjesta ja se voi toimia ihan hyvin. Mutta ottaa kuitenkin aikansa, että pääsee oikeasti irti työstä, Puttonen kertoo Studio55.fi-lähetyksessä.

Kesäloman keskeinen tavoite onkin päästä irti työkuvioista.

– Meillä on paljon tutkimusnäyttöä siitä, että henkilöt, jotka pitävät hyvin vähän tai ei ollenkaan lomia, heidän hyvinvointinsa heikkenee ja myös heidän työkykynsä pikkuhiljaa alenee. Eli loma palvelee tietenkin yksikön omia tavoitteita ja uudistumista, mutta sillä on myös tärkeä vaikutus nykyisessä ja erityisesti kiireisessä työelämässä siihen, että työkyky säilyy.

Mitä kesälomasta stressaaminen voi kertoa? Katso koko haastattelu!

Lue myös:

    Uusimmat