Itsekritiikki voi ottaa vallan – päihitä lannistava asenne

Itsekritiikki on sopivissa määrin terve tapa, mutta liika on liikaa. Itsesäälissä pyöriminen ja omien kykyjen ja tekojen haukkuminen murentaa itsetuntoa, mutta onneksi harmillisista tavoista voi oppia pois.

Vaikuttavatko seuraavat lauseet tutulta?

Teen aina virheitä. Mikään mitä teen ei onnistu. Kaikki on minun syytäni. Muut ihmiset ovat älykkäämpiä, kiinnostavampia ja houkuttelevampia. Elämäni on vain yksi epäonnistuminen toisensa perään.

Jos jokin näistä kuulostaa siltä kuin puhuisit itsesi kanssa, et ole yksin. Miljoonat löytävät itsensä taistelemassa itsekritiikkiä vastaan, mutta sitä on lähes mahdotonta paeta. Se saa sinut tuntemaan itsesi surulliseksi ja toivottomaksi.

Hyvä uutinen on, että voit peitota itsekritiikkisi ja ottaa elämästäsi otteen. Katso alta viisi yksinkertaista neuvoa liiallisen itsekritiikin kitkemiseksi.

Kirjoita ylös haukut

Kirjoita ylös ikävät asiat, joita kerrot itsellesi useimmin, kuten “olen niin typerä”, ”pilasin taas kaiken”, ”olen niin huono ihminen”. Tämän jälkeen muuta lauseet positiivisempaan muotoon, esimerkiksi ”Teen/tein parhaani” tai ”elämä on oppimista varten, kaikki tekevät virheitä”.

Toista positiivisia lauseita

Toista uusittuja lauseitasi erityisesti tilanteissa, joissa tuomitset itseäsi aiheetta tai, kun sinusta tuntuu erityisen pahalta. Toista lauseet vaikka kaksikymmentä kertaa riippumatta siitä, uskoitko niihin vai et. Keskeytä kaikki ”kyllä, mutta” -alkuiset lauseet ja muut häiritsevät ajatukset.

Kohtele itseäsi kuin ystävää

Olemme usein ankarampia itsellemme kuin ystävillemme tai tuntemattomille. Tunnista tämä kaksinaismoralismi, kun alat soimata itseäsi ja kohdista itseesi samanlainen kiltteys ja armollisuus, kuin parhaaseen ystävääsi. Samaan tapaan kuin tarvitset ystäviesi tukea, tarvitset myös itsesi tukemaan itseäsi. Kysy itseltäsi ”Jos ystävälläni olisi samanlainen ongelma, kuinka tukisin häntä?”. Kohtele itseäsi neuvosi mukaan.

Anna itsellesi lupa olla ihminen

Yhden negatiivisen asian sanominen saattaa laukaista ikävien asioiden ryöpyn ja lopulta istut tuntikausia kritisoimassa itseäsi. Kaikki me kuitenkin teemme virheitä ja jokaisessa meissä on omat vikansa ja puutteensa. Mieti sinulle tärkeitä ihmisiä, ja heidän virheitään, puutteitaan ja heikkouksiaan. Ja niistä kaikista huolimatta pidät heistä! Voit tunnistaa omat puutteesi ilman, että kaivat itsellesi kuopan. Nouse itsekritiikkisi yläpuolelle ja sano “kyllä, minä olen ihminen, kestä se!”

Keskity tavoitteisiisi itsekritiikin sijaan

Vaikka tekisit mitä, itsekriittisyyden ääni jatkaa silti soimaamistaan. Tunnista se, mutta älä kiinnitä siihen huomiota: jatka arkisia askareitasi, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka ääni päässäsi väittääkin, ettet osaa mitään, ei se tarkoita sitä ettetkö voisi päästä asioissa eteenpäin. Itse asiassa, kun keskityt tekemiseen kritisoinnin sijaan, ääni alkaa muuttua merkityksettömäksi. Olet tehnyt elämäsi olennaisimman päätöksen: elää elämääsi täysillä, kaikkine ylä- ja alamäkineen, kriittisen äänen hiipuessa hiljalleen taustalle. Olet ottanut hallinnan elämästäsi.

Lue myös:

    Uusimmat