Mainos

Istuminen terveyshaitta – Suosikkijuontaja testasi paljonko arjessa istutaan

Liiallisen istumisen on uutisoitu olevan länsimaiden suurimpia terveyshaittoja. Kuinka monta tuntia sinä vietät päivässä luonnottomasti paikoillaan?

Istutko mukavasti näytön ääressä? Mikäli tutkijoita on uskominen, aiheutat terveydellesi hallaa tuolilla lepäilemällä. Liiallisen istumisen on uutisoitu olevan jopa hengenvaarallista.

Kuinka paljon aikaa sitten todella vietämme penkkiä painaen? Juontajamme Pirjo Haapoja päätti ottaa selvää, ja piti muutaman päivän ajan kirjaa jalkeilla olostaan. Liikunnallisesta elämäntavasta huolimatta päivässä istuskelua kertyi  yli 10 tuntia.

UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankarin korviin määrää kuulostaa hurjalta, mutta ei mahdottomalta. Vaikka mitään varmaa tietoa haitallisen istumamäärän rajasta ei ole, Vasankari kertoo tutkimusten osoittavan haittojen näyttävän lisääntyvän 7-8 tunnin kohdalla. Kuitenkin jo 4-5 tunnin istuminen voi olla ongelmallista, ja siksi Vasankari rohkaiseekin kaikkia nostamaan itsensä ylös penkistä.

–Mitä enemmän istuu, sitä enemmän haittoja. 10 tuntia päivässä istuvan pitäisi lyhentää istumisaikaa, mutta niin pitäisi myös 8 tuntia istuvan.

Väestötutkimusten mukaan suomalaiset kertovat istuvansa keskimäärin 7-7,5 tuntia päivässä. Oman paikallaan olon arviointi objektiivisesti on kuitenkin vaikeaa, ja Vasankarin mielestä istumispäiväkirja voikin olla hyvä keino selvittää oman päivänsä kulkua. Näin myös näkee miten seisomista ja liikkumista voisi omaan arkeen lisätä.

–Istumispäiväkirjasta näkee, mihin istuminen osuu, ja siten sitä voi lähteä purkamaan: tuleeko istuskeltua kuljettaessa, veisikö printterin kauemmaksi ja pitääkö televisiota katsoa istuen.

Näin paljon toimittaja istui päivässä:

Torstai 7.11.

7.00-7.45 lehden luku, aamiainen ja muut aamutoimet

8.40 - 9.00 autolla pelaamaan

10.30-11.30 kahvilla pelin jälkeen

11.30 - 11.45 autolla Pasilaan työpaikalle

12.00-14.00 kampaaja

14.00-15.30 päätetyötä

15.30-16.00 ajo kotiin

16.00-16.20 ruokailu

17.00-19.00 kahteen ohjelma-aiheeseen perehtymistä

19.00-20.30 puheluita 20.30-21.00 uutisten seuraamista

Yhteensä 10.50 h istumista

Perjantai 8.11.

7.00-7.30 lehden luku ja aamiainen

7.30-8.30 Huomenta-Suomen katselua

8.30-9.00 työpuheluita

9.00-10.30 päätetyöskentelyä

10.30-11.00 autolla uimahallille

12.30-13.15 lounas

13.15-13.45 autolla kotiin

16.00-18.00 päätetyöskentelyä

18.00-19.00 uutiset ja tv:n katselua

19.00-20.30 päätetyöskentelyä

20.30-21.00 uutiset ja tv:n katselua

Yhteensä 10.15 tuntia istumista

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.