Hiusten kunto heikkenee iän myötä – Näillä ohjeilla pidät kutrit kunnossa!

Hiuksia lähes 30 vuotta tutkinut Annikki Hagros-Koski vakuuttaa, että upeista kutreista voi nauttia kaiken ikää. Lue vinkit, miten se onnistuu!

Hius itsessään ei vanhene, vaan keho, hiustutkimuskeskus HiusAkatemian toimitusjohtaja Annikki Hagros-Koski huomauttaa heti haastattelun alkajaisiksi.

– Hius elää 2-6 vuotta. Oli ihminen minkä ikäinen tahansa, hänellä on aina nuorta tukkaa. Keho kuitenkin muuttuu iän myötä, ja siksi esimerkiksi ravinteet eivät enää välttämättä imeydy hiuksiin samalla tavalla kuin ennen, Hagros-Koski kuvaa.

Seurauksena voi olla niin hiusten kuivuutta, ohentumista kuin haurastumistakin.

Lisää kosteutta

Kuivat hiukset ovat yksi yli 50-vuotiaiden suurimmista hiuspulmista, ja Hagros-Koski neuvookin käyttämään iän myötä yhä enemmän kosteuttavia tuotteita. Lisäksi pitäisi muistaa juoda vettä riittävästi.

– Hiukset tulisi myös aina suojata auringolta hatulla ja saunassa esimerkiksi pyyhkeellä, Hagros-Koski kehottaa.

Vaikka luonnollinen kuivatus on hellintä hiuksille, antaa Hagros-Koski varauksellisen siunauksensa föönin ja lämpösuojan käytölle. Sen sijaan kuumilla raudoilla käsittelyä kannattaa pyrkiä välttämään.

Ehkäise hiustenlähtöä

Hagros-koski arvioi, että naisista peräti jopa kolmas saattaa kärsiä kaljuuntuvasta hiustenlähdöstä vanhemmiten. Muista syistä johtuvia hiustenlähdön syitä on ikäihmisillä paljon.

– Viisikymppisenä tulee hormonimuutoksia: estrogeenitaso laskee, mutta testosteronin taso pysyy sama. Myös naiset, jotka ovat perineet kaljuuntumisgeenin, voivat kärsiä miestyyppisestä kaljuuntumisesta, Hagros-Koski kertoo. Muita yleisiä hiustenlähdön syitä ovat esimerkiksi tulehdukset ja yleistynyt kilpirauhasen vajaatoiminta.

Yllättävän moni suomalainen kärsii Hagros-Kosken mukaan pistemäisestä pälvikaljusta, jossa hiukset harvenevat joka puolelta päätä. Hiustenlähdöstä kärsivää hän neuvoo pitämään huolta vitamiinien hivenaineiden riittävästä saannista.

– D-vitamiinin saanti on äärettömän tärkeää, samoin magnesium. Jos ei syö D-vitamiinia, hiukset haurastuvat, Hagros-koski neuvoo.

Syö hiusten hyväksi

Riittävän veden ja hivenaineiden lisäksi terveitä hiuksia kaipaavan tulisi pitää huolta hyvien rasvahappojen saannista.

– Ilman hyviä rasvahappoja ravinteet eivät imeydy solutasolla, Hagros-Koski muistuttaa. Esimerkiksi kala ja kananmunat ovat hyviä rasvahappojen lähteitä.

Viljatuotteita ja maitotuotteita Hagros-Koski ei suosittele, hedelmiä, vihanneksia ja juureksia kylläkin.

–Viljatuotteissa ja maitotuotteissa on fosfaatteja, ne liiallisena haurastuttavat hiusta. Myös valmisruokien lisäaineet eivät ole hyväksi, vaan tulisi suosia kotiruokaa, hän perustelee. Marjoista sen sijaan kannattaa tankata vitamiineja, joten kauniit kutrit ovat yksi lisäsyy lähteä mustikkametsään.

Hiero päänahkaa

Parhaastakaan ravinnosta ja hivenaineista ei ole kuitenkaan mitään iloa, jos ne eivät imeydy.

– Yksi suurimmista ongelmista on, että päänahan verenkiero heikkenee iän myötä. Päänahassa ei ole lihaksia, ja sen verisuonet ahtautuvat ja tukkeutuvat. Joten vaikka syöt mitä vain, hius ei silti saa ravinteita.

Kansanomainen mutta tehokas konsti onkin virkistyttää päänahan verenkiertoa hieronnalla.

Hemmottele kotihoidoilla

Myös hoitoturve on edullinen ja tehokas tapa vilkastuttaa päänahan verenkiertoa. Hiuksia hellivän turvehoidon voi toteuttaa kotonakin.

– Turvetta tuputetaan hiusten jakauksiin, muutaman sentin välein, ja sitten hiukset peitetään tiiviisti muovihupulla. Turpeen annetaan vaikuttaa 20-30 minuuttia, jonka jälkeen se huuhdotaan pois, muttei pestä, Hagros-Koski ohjeistaa.

Kosteutta kaipaavia hiuksia Hagros-Koski neuvoo hemmottelemaan luomukookosöljyllä, joka ensin sulatetaan vesihauteessa juoksevaksi.

Studio55.fi/ Milja Haaksluoto

Kuvat Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat