Mainos

Hevoskouluttaja Mia rakastaa työtään potkuista ja murtuneesta lantiosta huolimatta

Mia Kytölä kouluttaa työkseen hevosia. Kun vastassa on 500 kilon massa, ohjien on oltava ihmisellä. Voima ja vahvuus työhön tulevat myös herkkyydestä.

Mia Kytölä on harrastanut hevosia pienestä pitäen. Astetta vakavammaksi harrastus muuttui vuonna 1995, kun Mia meni katsomaan omistamaansa ponia vuokratallille.

– Kyseinen poni oli käytökseltään erittäin hankala. Minulle sanottiin, että tallilla kukaan ei enää suostuisi ruokkimaan tai viemään sitä ulos, koska touhusta oli tullut hengenvaarallista, Mia kertoo.

Edessä oli vakava päätös.

– Minun täytyi joko keksiä jokin oikeasti varteenotettava vaihtoehto tai heittää rakkaan ponin päälle multaa.

Mia päätyi ensimmäiseen vaihtoehtoon: hän perehtyi ongelmahevosten kouluttamiseen. Ponista tuli mallikelpoinen yksilö ja Miasta ongelmahevosten kouluttaja.

Hevoset täyttävät elämän

Kouluttajana toimiminen pysyi puoliharrastuksena, kunnes Mia vuonna 2008 kävi puolisentoista vuotta Kari Vepsän opissa. Hän on suorittanut myös useita muita kursseja ja koulutuksia. Nykyään Mialla on oma talli, jonka 14 hevosesta hän omistaa viisi.

Ongelmahevosia Mia kouluttaa sekä omassa tallissa että pidempien matkojen päässä. Hevosten omistajille hän järjestää päivä- ja viikonloppukursseja sekä leirejä.

– Elätän itseni tällä työllä. Julkaisen pian myös kirjan hevoskoulutuksesta. Siitä, mitä vapaa-ajalla tekisi, ei todellakaan tarvitse murehtia: hevosten parissa työt eivät lopu, Mia sanoo.

Vaikeudet kasvattaneet herkkyyttä

Perimmiltään Mian ajoivat alalle omassa elämässä koetut vaikeudet.

– Läheiseni, esimerkiksi isäni, ovat sairastaneet alkoholismia. Itse olen käynyt läpi masennuksen. Ennen kuin isä kuoli, hän tuuppi minua eteenpäin ja sanoi, että tätä hevosjuttua minun pitää viedä eteenpäin, Mia sanoo.

Hevoskouluttaja tarvitsee Mian mielestä sisäistä herkkyyttä ja tilannetajua.

– Hevosen tekemisiin pitää vastata hetkessä, selkärangasta. Se taito joko on tai ei. Itse olen jo luontaisesti herkkä ja varmasti osittain siksi sairastanut myös masennuksen.

– Teoriassa kuka tahansa voi opiskella hevoskouluttajaksi ja vaikka kutsua itseään hevoskuiskaajaksi, siinä mielessä ala on villi länsi. Varsinaista hevoskouluttajakoulua Suomessa ei edes ole. Asiansa osaavia ammattilaisia on muutamia kymmeniä.

Joskus kovemmat otteet tarpeen

Mia muistuttaa, että "hevoskuiskaukseen" ei liity minkäänlaista magiikkaa.

– Hevosen kanssa yksinkertaisesti keskustellaan sen omalla kielellä ja käsitellään kuten lajitoverit käsittelevät toisiaan. Jokaiselle kouluttajalle hioutuu pikkuhiljaa oma käsiala.

Hevosen kunnioitus ja kiinnostus täytyy ansaita.

– Jos hevonen esimerkiksi temppuilee taluttaessa, ihmisen täytyy vaatia siltä oma tilansa, pomon paikka. Ei alempiarvoinen hevonen laumassakaan koskaan mene johtajahevosen alueelle kysymättä lupaa, Mia selittää.

– Jos hevonen ei usko, välillä täytyy koppaista vähän kovemmin. Se ei ole lyömistä – kyllä hevoset keskenäänkin käyttävät välillä aika kovia otteita, hammasta ja kaviota myöten.

Lantio murtunut töissä

Hevoskouluttajan työ ei ole aivan vaaratonta.

– Olen saanut potkuja, ja kerran murtui lantio. Hyvää kouluttajaa ei kuitenkaan tee se, että on sattunut paljon kaikkea, Mia sanoo.

– Hullunrohkea ei pidä olla. Kun 500 kilon massa pääsee yllättämään, jälki on rumaa.

Muutoksia minuuteissa

Mia kertoo, että kun hän alkaa kouluttaa ongelmahevosta, muutoksia näkyy joskus jo minuuteissa.

– Ainoastaan kerran on käynyt niin, etten saanut parannettua hevosen ongelmaa. Kyseessä oli ponitamma, joka ei kerta kaikkiaan suostunut kengitettäväksi – saattaa tosin olla, että se ei ollut täysin terve, mikä voi vaikuttaa käytökseen. Pyrin aina varmistamaan, että hevonen ei ole sairas, mutta aina sitä ei voi tietää päällepäin, tai syytä ei löydä edes lääkäri kivuista huolimatta.

Mia myöntää myös kiintyvänsä omalle tallille tuleviin koulutettaviin.

– Kun ne lähtevät kotiin, katselen silmät kosteina perään. On liikuttavaa huomata, että hevonen, joka ensin tuli paikalle epävarmana ja höhlänä, puhui lopulta samaa kieltä, Mia sanoo.

Onpa kerran käynyt pieni "työtapaturmakin".

– Ostin omakseni hevosen, joka alun perin tuotiin tallille vain koulutettavaksi.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva ja Mia Kytölä


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.