Herätys vedessä tai autotiellä – Näihin vaaratilanteisiin unissakävelijät joutuvat

Unissakävely ei ole kovin yleistä, mutta se on kiusallinen ja jopa vaarallinen unihäiriö. Ihminen pystyy tekemään unissaan melkein mitä tahansa.

Alle prosentti aikuisista harrastaa viikoittain tai useammin unissakävelyä. Neurologi ja unitutkija Markku Partisen mukaan nämä henkilöt ovat yleensä kävelleet unissaan myös lapsena, ja usein heidän suvussaan on muita unissakävelijöitä.

Unissakävelijät joutuvat helposti vaaratilanteisiin, sillä he saattavat lähteä haahuilemaan kodin ulkopuolelle. Ylittäessään katua ihminen ei osaa varoa autoja, sillä hän ei ymmärrä niiden olevan oikeita.

– Ihminen saattaa jopa ajaa autoa. Se on automaattista käyttäytymistä. Ihminen ei kuitenkaan pysty reagoimaan ympäristöönsä, ja voi joutua onnettomuuteen. Unissakävelijä saattaa myös lähteä uimaan ja herätä veden varassa, Partinen kuvailee.

Kirjallisuudessa on Partisen mukaan raportoitu jopa unissakävelystä seuranneita kuolemantapauksia. Unissakävelijä on joutunut liikenneonnettomuuteen tai esimerkiksi pudonnut ikkunasta luullessaan kulkevansa ovesta.

Saako unissakävelijän herättää?

Unissakävelijää ei Partisen mukaan tarvitse herättää, jos hänet tapaa kävelemässä kotonaan. Hänet voidaan ohjata ja auttaa takaisin omaan sänkyynsä.

Unissakävelijä saattaa hätääntyä herätessään ja olla hieman sekava. Uudelleen nukahtaminen voi vaikeutua.

– Jos toisaalta unissakävelijä on kotinsa ulkopuolella, se voi johtaa vaaratilanteisiin. Silloin tulee tietysti herättää hänet rauhoittavasti puhuen, Partinen neuvoo.

Partinen muistuttaa, että jos unissakävelijä käyttäytyy väkivaltaisesti, täytyy varoa, ettei saa itse vammoja.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat