Mainos

Eve Hietamies: "Hietsu oli kotona kaikkea muuta kuin hauska"

Kirjailija-toimittaja Eve Hietamiehelle isän julkisuus oli nuorena liikaa. Hän antoi nyrkin puhua, jos kuuli koulussa Härmän Travolta -vitsejä. Aikuistumisen myötä välit isään paranivat, ja myöhemmin Eve ja Heikki Hietamies tekivät yhdessä myös töitä. Nykyään kaksikko asuu samassa taloyhtiössä ja tapaa lähes päivittäin. Yhteydenpito ukkiin on tärkeää Even nelivuotiaalle pojalle.

Eve Hietamiehen ensimmäinen muisto isästään Heikki Hietamiehestä liittyy suureen pettymykseen. Isä oli Even lapsuudessa ja nuoruudessa paljon poissa kotoa. Kun Eve oli 8-vuotias, hänelle kerrottiin, että isä oli matkalla Meksikossa.

– Käänsin sen mielessäni niin, että isäni oli meksikolainen. Kerroin kaikille kavereilleni koulussa, että minulla on meksikolainen isä. Pettymys oli suuri, kun näin hänet rillit päässä ja puku päällä, Eve muistelee.

Vaikka isä ei ollut paikalla, hän oli kuitenkin jollain tavalla läsnä. Eveä huvittaa, kun miehet tilittävät lehdissä sitä, että he olivat paljon pois kotoa lasten ollessa pieniä.

– Ei lapsilla ole traumoja sen suhteen. Oli ikävää, kun isä oli jouluisin pois, mutta ymmärsimme, että se kuuluu työhön.

Kun Eve tuli murrosikään, isän julkisuus ei ollut helppoa. Jälkeenpäin Eve pohtii, että jos vanhemmat olisivat olleet tavalliset Matti ja Maija Meikäläiset, elämä olisi voinut olla vaivattomampaa. Omien sanojensa mukaan Eve vietti teini-iässä lähiökakaran elämää Vuosaaressa.

– Olin kaheli murrosiässä. Opin tappelemaan ja vedin turpaan. Härmän Travolta katkaisi kamelilta selän. Jos joku vitsaili siitä, tulin päälle kuin ammuttu. Kaverit ymmärsivät kyllä olla hiljaa asiasta. En tuntenut häpeää, mutta nuorelle ihmiselle isän julkisuus oli liikaa.

"Kotona ei humppa raikunut"

Kun Eve ei saanut koulun päättötodistusta, Hietamies soitti A-lehtien kuva-arkistoon ja kysyi tyttärelleen töitä. Kuva-arkistosta Eve päätyi lopulta Avun toimittajaksi ja kirjailijaksi. Aikuiseksi kasvamisen myötä myös välit isän kanssa muuttuivat läheisimmiksi.

– Olen kiitollinen, että isäni on antanut minulle hyvät geenit. Häneltä olen oppinut työmoraalin, jota olen katsellut vieressä. Deadlinessa pysytään ja työ tehdään kunnolla.

Even mukaan kukaan ei tunne Heikki Hietamiestä kunnolla. Mies on kuin simpukka, joka ei kerro asioistaan muille. Sen sijaan hän kertoo muihin ihmisiin liittyviä tarinoita mielellään. Eve muistaa, kun Hietamies tuli keikoiltaan kotiin, hän istui kodin alakerrassa kalsarit jalassa ja joi olutta Apu-kerhon punainen tupsupipo päässä.

– Tähän päivään mennessä ei ole selvinnyt, miksi hän niin teki. Ehkä alakerrassa oli sen verran kylmä.

Kotona Hietamies oli kaikkea muuta kuin hauska. Hän oli vakava, mietteliäs ja omissa oloissaan.

– Meillä ei kotona humppa raikunut, sillä viihdemies oli vain rooli. Hän on omimmillaan kirjailijana, Äideistä parhain, Sotapoika ja Naisten talvi ovat upeita teoksia.

Yhteistyö isän ja tyttären välillä sujui loistavasti

Eve ja Heikki Hietamiehen yhteinen työura alkoi, kun Avun silloinen päätoimittaja Matti Saari pyysi kaksikkoa kirjoittamaan Apuun jatkokertomuksen. Työn tuloksena oli Ruusan lupaus -niminen tarina, joka päätyi lopulta Kovaa maata tv-sarjaksi.

– Yleltä otettiin Hietsuun yhteyttä ja kysyttiin, että olisiko hänellä tv-sarjaideaa. Hietsu lähetti jatkokertomuksen Yleen kertomatta asiasta mitään minulle. Työpaikan käytävällä hän sanoi, että meillä on tapaaminen Ylessä perjantaina klo 10.

Loppujen lopuksi Eve oli otettu siitä, että hänessä katsottiin olevan ainesta tv-sarjan käsikirjoittajaksi. Eve kuitenkin pohti, mahtaisiko projektista tulla mitään. Yhteistyö alkoi hienosti ensimmäisestä osasta alkaen.

– Työskentelimme niin, että Hietsu aloitti lauseen ja minä lopetin.

Kovaa maata -sarjan jälkeen Eve ja Heikki Hietamies käsikirjoittivat Sydän toivoa täynnä tv-sarjan MTV3:lle. Even mukaan asiat etenivät tuttuun tapaan. Isä ilmoitti asiasta ohimennen työpaikan käytävällä.

"Hietsu hoitaa ukin hommat sataprosenttisesti"

Nykyään kaksikko asuu samassa pihapiirissä. Isä antaa tyttärelleen juttuaiheita, jos hän törmää mielenkiintoisiin ihmisiin. Aina silloin tällöin on puhuttu, että kaksikko tekisi taas jonkun projektin yhdessä, mutta toistaiseksi he ovat keskittyneet omiin töihinsä.

– Hietsu on terävä päästään ja hänellä on uskomattomia ideoita. Hän on mieletön luovuuden lähde. Yhteistyön esteenä on vain aikataulukysymys.

Samassa taloyhtiössä asuminen mahdollistaa lähes päivittäiset tapaamiset isän ja tyttären välillä. Läsnäolo on erittäin merkittävää etenkin Even nelivuotiaalle pojalle, sillä ukki on hänelle todella tärkeä.

– Poikani on kiertänyt Hietsun hänen pikkurillinsä ympärille. Hietsu hoitaa ukin hommat sataprosenttisesti. Läsnäolo on mahdollista, sillä hänellä ei ole enää niin paljon vastuuta ja velvollisuuksia. Ehkä hän maksaa takaisin sitä kun oli poissa minun lapsuudessani.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.