Mainos

Etsitkö sitä oikeaa? Näin psykologi neuvoo

Eikö sopivaa kumppania tunnu löytyvän? Psykologi ja pariterapeutti Keijo Markova kehottaa etsimään ”sitä oikeaa” ensin itsestä ja uusista harrastuksista – ja joustamaan kumppanille asetetuista vaatimuksista.

– Se, minkä takia elämänpolku valikoituu tietynlaiseksi, on hyvin monien tekijöiden summa. On aivan ihania naisia ja miehiä, jotka elävät yksin, ja joissa joku puoli varmaan kuitenkin toivoo, että saisi olla jonkun silmissä rakastettu, ihana, arvostettu ja oma itsensä. Pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat rakkauden kaipuun suhteen samanlaisia, psykologi ja pariterapeutti Keijo Markova sanoo.

Yhä useampi tuntuu kuitenkin olevan itsekseen tai vain lyhyissä seurustelusuhteissa viihtyvä ”ikisinkku”. Jo yli miljoona suomalaista asuu yksin.

– Verrattuna perinteiseen agraariyhteiskuntaan, jossa kaikki tunsivat kaikki, tänä aikana on varmaan paljon läheisyyttä kaipaavia yksinäisiä. Se, että sitä oikeaa ei löydy, johtuu myös yhteiskuntarakenteen muutoksesta eikä ihmisten huonoudesta tai osaamattomuudesta.

Paljon on silti omissakin käsissä.

– Ei pitäisi luovuttaa liian helposti. Jokaisella on oikeus läheiseen ihmissuhteeseen, mutta sen eteen pitää tehdä työtä. Voi miettiä vaikka psykologin kanssa, mikä tekee sen, että on jotenkin vaikea löytää läheisyyttä tai sitoutua siihen. Sitoutuneessa suhteessa jokainen joutuu kohtaamaan kipuja ja kasvupisteitä, jotka on pannut sivuun.

Se, että olisi kiinnostava jonkun toisen silmissä, vaatii myös panostusta.

– Jos ajattelee, että on masentava ja tyhmä eikä osaa mitään, niin onko hirveän kiinnostava toisen silmissä? Pääsääntöisesti ei. Jospa sen sijaan, että murheen aallossa miettisi, kuinka täällä ei ole sitä oikeaa, huolehtisikin siitä, että olisi itse se oikea? Jokaisen pitäisi löytää jotakin, jossa on hyvä tai innostunut, koska jostakin innostunut ihminen on tavallaan innostunut myös itsestään.

– Kun löytää omat vahvuudet ja kokee olevansa hyvä jossakin, on mahdollista kokea olevansa hyvä myös miehenä tai naisena. Sitä kautta on taas todennäköisemmin jonkun toisenkin silmissä innostava ja kiinnostava.

Markova kehottaa myös joustamaan unelmakumppanille asetetuista raameista.

– Sen sijaan, että etsisi tiukalla seulalla – tuo ei kiinnosta, tuo ei ole oikea –, voisikin olla avoin ja suhtautua myönteisesti erilaisiin ihmisiin.

Eteenpäin voi päästä esimerkiksi uusien harrastusten kautta.

– Rupea vaikka tenniksen pelaajaksi. Jos pinttynyt poikamies löytää sieltä mieskaverin, niin sillä miehellähän saattaa olla vaikka sisko – tai sitten pääsee kaverin häihin, jossa tapaakin jonkun. Ei tiedä, kenen kautta saattaa törmätä mahdollisiin kumppaneihin.

– Ja jos yllättävä ihminen tulee eteen, niin entä jos ottaisikin riskin ja lähestyisi? Sanoisi, että ”anteeksi, olen sinusta kiinnostunut, haluaisitko lähteä ulos?”

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.