Entinen kumppani on tyypillinen vainoaja – rangaistuksia langetetaan jo

Pelkoa tai ahdistusta kohteessaan aiheuttava toistuva uhkailu, seuraaminen, tarkkailu tai yhteyden ottaminen on vuodesta 2014 lähtien määritelty Suomen laissa rangaistavaksi rikokseksi, vainoamiseksi.

– Vainoaminen voi olla hienovaraista ja hyvin vaikeasti tunnistettavaa, mutta äärimmillään henkeä uhkaavaa väkivaltaa, eron jälkeiseen vainoon keskittyvän VARJO-hankkeen hankevastaava Jaana Kinnunen sanoo.

Nykyään vainotaan yhä enemmän myös digitaalisesti.

– Välttämättä vainoaja ei olekaan koko ajan fyysisesti perässä, vaan kerää tietoja toisen elämästä seuraamalla ja lähestymällä sosiaalisessa mediassa sekä käyttämällä seurantalaitteita tai vakoiluohjelmia sähköpostien tarkkailuun.

Tyypillisin alkutilanne vainoamiselle on ero parisuhteesta. Pelkkä ero sinällään johtaa harvoin vainoamiseen, vaan sitä on yleensä jo edeltänyt tiukka kontrolli tai alistaminen ja mahdollisesti myös fyysinen väkivalta.

– Se tekeekin siitä vainotulle aika hankalaa ja toivotonta, että kun uskaltaa lähteä jo ennestään vaikeasta ja pelottavasta tilanteesta, niin se tilanne ei päätykään eroon, Kinnunen kuvailee.

EU:n laajan uhritutkimuksen perusteella entisen puolison surmaamiseen syyllistyneistä miehistä 76 prosenttia vainosi uhria ennen surmatekoa.

– Ero on joskus tosi iso riski ihmiselle, ja riskin tunnistaminen vaatii viranomaisilta sen, että asia otetaan vakavasti. Kyseessä ei aina olekaan pelkkä erokriisi, johon voi sanoa, että ”sopikaa nyt, kyllä se siitä”. Eroon voi todella liittyä vakavaa väkivaltaa tai väkivallan uhkaa.

Vainoajan voi olla vaikea kestää hylkäämistä

Vainoamista tapahtuu myös muissa kuin eron jälkeisissä tilanteissa.

– Esimerkiksi työpaikalla joku katkeruutta tai kaltoinkohtelua kokeva voi alkaa kohtuuttomasti painostamaan tai seuraamaan. Sitten on ihan selkeästi psykoottisia henkilöitä, jotka täysin epärealistisesti haluavat suhteeseen tai kuvittelevat olevansa suhteessa jonkun julkisuuden henkilön tai tutun kanssa.

Naapurien välinen häirintä ja kiusantekokin voi täyttää vainoamisen tunnusmerkit. Silti selvä enemmistö tapauksista on entisten kumppaneiden välillä.

– Vainoaja voi olla rakenteeltaan sellainen persoona, ettei hän kestä eroa tai hylkäämistä. Mutta ei taustalla silti välttämättä ole ainakaan mitään diagnosoitua mielenterveyden häiriötä, Kinnunen sanoo.

Sakkorangaistuksia, harvemmin vankeutta

Naisista jopa 24 prosenttia on joskus ollut vainon kohteena. Miehillä vastaava luku on neljä–seitsemän prosenttia.

– Jos vainoon liittyy väkivaltaa tai sen uhkaa, uhri on yleensä nainen. Digitaalisessa vainossa, jossa käytetään sosiaalista mediaa, tekstiviestejä ja muuta ei henkeä uhkaavaa väkivaltaa, uhrien sukupuolijakauma menee aika lailla tasan.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että parisuhteen jälkeisessä vainossa tekijänä on useimmiten mies.

– Aihe on kuitenkin huonosti tutkittu. Emme tiedä, miten helposti miehet hakevat apua ja hälveneekö sukupuoliero, kun vainoaminen ilmiönä tulee tunnetummaksi.

Vuonna 2014, jolloin vaino tuli Suomessa rikokseksi, vainoamisesta tehtiin poliisille yli 630 rikosilmoitusta. Syyttäjälle niistä eteni 211, joista 133 ehdittiin ratkaista. Rangaistukset voivat lain mukaan vaihdella sakoista kahden vuoden vankeuteen.

– Tähän mennessä annettujen tuomioiden perusteella näyttää siltä, että sakkorangaistus on yleisin. Jos tapaukseen on liittynyt lähestymiskiellon rikkomista tai muuta vakavampaa, on tullut ehdotonta vankeuttakin. Osa uhreista on saanut myös vahingonkorvauksia.

Vaikeneminen ei auta

Kinnunen kehottaa vainotuksi joutuneita ottamaan yhteyttä poliisiin ja tekemään rikosilmoituksen.

– Usein jo se, että asiaan puututaan, pysäyttää vainoajan. Lähestymiskielto lopettaa vainon yli puolessa tapauksista, Kinnunen sanoo.

Puhelinnumeron ja osoitteen salaaminenkin kannattaa.

– Apua voi hakea myös turvakodeista, kansalaisjärjestöistä ja sosiaali- ja terveystoimen palveluista, kuten sosiaalipäivystyksistä.

Kinnunen huomauttaa, että vaino koskettaa usein varsinaisen vainon kohteen lisäksi esimerkiksi lapsia tai isovanhempia.

– On osallisena sitten missä roolissa tahansa, apua kannattaa hakea. Erityisesti lasten suojaamiseen pitää kiinnittää paljon huomiota.

– Jos yksi taho ei auta, niin sitten pitää hakea toista. Vaikka viranomaisia on koulutettu ja vainosta ilmiönä on paljon tietoa, kaikki eivät välttämättä tunnista sitä. Pitää etsiä paikka, joka uskoo ja ottaa todesta.

Kinnunen toivoo, että myös vainoaja saisi apua.

– Ei elämänlaatu ole enää hyvä, kun vainon vie niin äärimmilleen, että vain istuu autossa ja seuraa toista. Jos huomaa toimivansa tällä tavalla, pitää hakeutua avun piiriin. Muuten elinpiiri kapeutuu, rikosoikeudellisista seurauksista puhumattakaan.