Mainos

Asiantuntijat tyrmäävät paaston hyödyt – Ei puhdista kehoa

Paastolla tavoitellaan usein kevyttä oloa ja kehon puhdistumista. Asiantuntijat eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita paastoamisen hyödyistä.

 Ravitsemusterapeutti Mikko Rinnan mukaan muutaman päivän paasto ei aiheuta ongelmia perusterveelle ihmiselle. On kuitenkin tilanteita, jolloin paastoa ei kannata aloittaa.

– Jos henkilöllä on syömishäiriö tai ongelmia syömisen hallinnassa, tai esimerkiksi jos on raskaana, ei missään nimessä ole suositeltavaa lähteä paastoamaan, Rinta kertoo.

Paastoa harkitsevan kannattaa miettiä, mistä syistä haluaa paastota. Monesti väitetään, että paaston aikana kehon kuona-aineet lähtevät liikkeelle ja keho puhdistautuu.

Ravitsemusfysiologian professori Riitta Korpela kertoo, ettei väite puhdistumisesta pidä paikkaansa. Myös Rinnan mukaan paaston puhdistava vaikutus on myytti, sillä asiasta ei ole mitään tieteellistä näyttöä.

Korpelan mukaan paaston aikana tulee juoda päivittäin 1-2 litraa nestettä. Suorituskyky pysyy hyvänä juomalla keittoja, jogurtteja ja esimerkiksi piimää. Tiukemmassa paastossa voi juoda laimennettua mehua, josta elimistö saa hiukan energiaa ja kivennäisaineita.

Vesipaastoa ei suositella kenellekään, eikä paaston pitäisi Korpelan mukaan kestää paria päivää pidempään.

Paaston aikana ei Rinnan eikä Korpelan mukaan kannata harrastaa liikuntaa.

– Sairastumis- ja loukkaantumisriski kasvaa paaston aikana, jos harjoittelu on samaan aikaan rasittavaa. Tavallisesti liikunnalla haetaan fyysisen kunnon kehittymistä. Jotta kunto kehittyisi optimaalisesti, tulisi liikkumaan lähdettäessä olla hyvä ravitsemustila ja harjoittelun jälkeen tulisi syödä riittävästi, sanoo Rinta Trainer4You:sta.

Monet paastoajat tyhjentävät suolensa paaston aikana. Huuhtelua perustellaan muun muassa sillä, että sen avulla saadaan poistettua vahingollisia bakteereja suolesta. Sekä Rinta että Korpela ovat kuitenkin sitä mieltä, etteivät suolihuuhtelut paaston aikana ole tarpeellisia.

– Ei ole mitään näyttöä siitä, että terveellä ihmisellä suolen keinotekoisesta tyhjentämisestä olisi terveydellistä hyötyä. Terve suoli tyhjenee automaattisesti säännöllisesti, Korpela kertoo.

Paastoajan kannattaa myös muistaa, että paasto voi syödä lihasmassaa.

– Vaikka paaston aikana lähtisi rasvaa elimistöstä, niin samalla vähenee lihaskudos, kertoo Rinta.

Jotkut aloittavat laihdutuksen paastolla. Korpelan mukaan lyhyt paasto saattaa olla joillekin innostava aloitus laihdutukseen, koska sen alussa paino putoaa nopeasti. Korpela ei kuitenkaan suosittele paastoa laihduttajille ja muistuttaa, ettei painon pudotus ole varsinaista laihtumista.

– Painon pudotus on nesteen menetystä, suolen tyhjentymistä ja lihasten pienentymistä, Korpela luettelee.

Rinta on Korpelan kanssa samaa mieltä siinä, ettei laihduttamista kannata aloittaa paastolla.

– Jos perusruokavalio ei ole painonhallintaa tukeva, en missään nimessä näe järkevänä, että laihduttaminen aloitetaan paastolla. Paastoa voidaan käyttää laihduttamisen tehokeinona, jos ruokavalio on tasapainossa. Jos taas laihduttajalla on puutteita perusruokavaliossa ja syömisenhallinnassa, paaston jälkeen paino nousee herkästi lähtölukemiin, Rinta selittää.

Miten sitten kevyemmän olon saisi helposti ilman paastoa?

Rinnan ohjeet ovat yksinkertaiset: Kiinnitä paljon huomiota säännölliseen ruokavalioon, ja muista syödä jokaisella aterialla kasviksia, marjoja tai hedelmiä jossain muodossa. Korpela neuvoo syömään säännöllisesti pieniä, vähärasvaisia ja vähäsokerisia aterioita, jotka sisältävät paljon vesipitoisia kasviksia.

Lue myös:

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.