"Ampumaharrastus rentouttaa"

Aseharrastajat ovat joutuneet Suomessa tapahtuneiden ampumatragedioiden myötä ahtaalle. Jukka Seppälä on pahoillaan siitä, että kuva harrastuksesta on vääristynyt suuren yleisön silmissä.

Pyssyhullu − tässä sana, jonka aseharrastaja, yksityisen ampumaradan omistaja Jukka Seppälä on saanut kuulla moneen otteeseen.

Jukan mielestä on hyvin valitettavaa, että kohu aseharrastuksesta on syntynyt kärjistetysti "vain muutaman hullun tähden".

− Olen verrannut tätä samaan ilmiöön autojen kanssa. Siellä on muutamia koheloita, jotka eivät piittaa mistään. Homma on sama aseiden kanssa. Otetaan viinaa, tulee rähinää, ja jälki on sen mukaista.

− Olen monelle sanonut, että jos ei pysty ajamaan selvin päin autoa, ei tarvitse omistaa asettakaan, Jukka painottaa.

"Harrastus pitää nöyränä"

Jukalle aseet ovat rakas harrastus.

− Eikö poikia aina kiinnosta kaikki mikä paukkuu? Jukka naurahtaa, mutta vakavoituu päälle.

− Juuri kun luulee osaavansa homman, tulee takapakki. Harrastus pitää nöyränä. Se on myös rentoutumisväline. Ampuessa ei ajattele mitään muuta.

Jukka muistuttaa, ettei ampumisessa itsessään ole mitään outoa. Suomen kansa on metsästänyt niin kauan kuin täällä on oltu.

− Vaikka metsässä kävelee syksyllä viikonlopun eikä saa mitään saalista, sieltä saa jotain muuta, Jukka kuvaa harrastuksen mielenterveydellistä puolta.

Kiristyvät aselait

Jukka on ostanut vuosien varrella useampia reikärautoja, lähinnä metsästys- ja mustaruutiaseita. Varsinaisesta kokoelmasta hän ei halua puhua.

Juuri nyt aseharrastajille ja keräilijöille tuottavat eniten päänvaivaa tiukentuvat aselait, joiden myötä aseiden sijoitusarvo on laskenut.

− Esimerkiksi panttikonttorit ovat ilmoittaneet, etteivät ne huoli lainkaan pistooleja. Panttiarvot ovat tippuneet ihan olemattomiin, jopa arvokkaiden aseiden kohdalla, Jukka harmittelee asekohun konkreettisia vaikutuksia.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat