Amerikkalainen agentti tarjosi suomalaislaulajattarelle töitä stripparina

Eila Pienimäki sulatti yleisön sydämet 1950-luvulla Vanhan veräjän luona -iskelmän tahtiin. Kesken nousukiidon Eila muutti yli kymmeneksi vuodeksi maailmalle. Siellä nuori laulaja löysi itsestään täysin uuden, itsevarman puolen.

Eila Pienimäki ei haaveillut nuorena tyttönä tähteydestä. Hän ajautui mikrofonin varteen veljensä houkuttelemana.

Maakunnallisissa iskelmälaulukilpailuissa tuomaroinut Toivo Kärki huomasi heleä-äänisen nuoren naisen ja otti tämän siipiensä suojaan.

− Itsevarmuuteni oli tuolloin alhainen. Toivo oli jämpti, hyvin lämmin ja älykäs ihminen. Hänestä tuli minulle isähahmo. Turvauduin häneen ja tein mitä käskettiin, Eila muistelee uransa alkutaivalta.

Kärki ei ollut väärässä vaistonsa suhteen. Kappale Vanhan veräjän luona nosti laulajatulokkaan vuonna 1959 vauhdilla yleisön suosikiksi.

Agentti ehdotti riisumista

Eila ehti esiintyä Suomessa kymmenisen vuotta, kun hänen elämänsä sai uuden suunnan. Kuvioihin astuivat mies ja muutto Yhdysvaltoihin kesken menestyksekkään uran.

− Koin lyhyen ajan sisään kaksi suurta mullistusta: muuton vieraaseen maahan sekä äidiksi tulemisen, Eila kertoo.

Esikoistytär Karen oli puoli vuotta, kun äidin mieli alkoi haikailla takaisin estradeille.

Ennen niin ujo Eila tarttui puhelinluetteloon ja valitsi summanmutikassa paikallisen seattlelaisen agentin yhteystiedot. Pian vaaleahiuksinen, hoikkavyötäröinen suomalaislaulaja oli matkalla tapaamiseen.

− Agentti ei kiinnittänyt mitään huomiota laulunäytteisiini. Hän katsoi mallivalokuviani ja tokaisi lopulta, että kyllä sinä töitä saat, kunhan strippaat välillä!

Eila ei ollut uskoa korviaan. Sitten häntä alkoi naurattaa. Uuden itsevarmuuden löytänyt laulaja torjui epämääräisen tarjouksen. Hän löysi mutkien kautta kunnollisen agentin ja omaksui amerikkalaisen kommunikointityylin.

− Sikäläiset kommentoivat esityksiä keikkojen aikana spontaanisti, ja minä heitin huulta takaisin. Epävarmuuteni unohtui, ja opin heittäytymään tilanteisiin, Eila muistelee.

Paluu Suomeen

Eila vietti Yhdysvalloissa yhteensä 12 vuotta ja perään vielä kaksi lisää Meksikossa. Lentokoneen nokka kääntyi kohti Suomea vuonna 1980. Eila pohti, miten hänet vastaanotettaisiin niin monen vuoden jälkeen.

− Pyysin veljeäni Maunoa lähettämään minulle Meksikoon näytteitä sen ajan suosikkiartistien, kuten Katri Helenan, Lea Lavenin, Paula Koivuniemen ja Marion Rungin, lauluista. Kuuntelin niitä tarkkaan ja päätin, että haluan itsekin vielä suomalaisille esiintymislavoille.

Yllätys oli suuri, kun yleisö otti Eilan avosylin vastaan. Vanhat laulut olivat eläneet ihmisten muistoissa, ja kansa halusi palata tuttuihin säveliin.

− Kaksi viikkoa paluuni jälkeen lauloin kuin en olisi koskaan poissa ollutkaan.

Eila on nykyiseen elämäntilanteeseensa enemmän kuin tyytyväinen. Hän asuu suuren rakkautensa, puolisonsa Jorma Kuukkulan kanssa tervatussa hirsimökissä. Seitsemänkymppinen konkari esiintyy yhä estradeilla. Lisäksi hän muun muassa luennoi, kirjoittaa runoja sekä tekee taidetta.

− Ainoastaan aamuisin, kun katson peiliin ja sieltä hymyilee takaisin buldoggi, huomaan että muutama vuosi on kulunut, Eila heläyttää.

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat