Älä kadu parisuhdettasi myöhemmin – viisi viisautta iäkkäiltä

Satoja iäkkäitä ihmisiä rakkaudesta ja parisuhteista haastatellut professori ja gerontologi Karl A. Pillemer kirjoittaa Huffington Post -verkkosivustolla, miten kukin voi tehdä omasta suhteestaan katumusvapaan.

Harva ihminen voi sanoa, ettei kadu rakkauselämässään mitään. Monet tuntevat, että ovat joskus jättäneet jotakin tekemättä tai sanomatta, tehneet väärän valinnan, menettäneet mahdollisuuden tai pysyneet jossakin suhteessa liian pitkään.

Professori Karl A. Pillemer kertoo haastatelleensa yli 700 iäkästä, rakkaudessa kokenutta ihmistä. Vastausten perusteella hän nostaa nyt esiin viisi hyvää ”sääntöä”, joita noudattamalla rakkaudessa, parisuhteissa ja avioliitossa ei tarvitse jossitella.

Huomioi intuitio

Kipinä, intuitio, aavistus – kutsuu sitä miksi tahansa, monet Pillemerin haastattelemista iäkkäistä ovat yhtä mieltä siitä, että parisuhteeseen ei tulisi sitoutua ilman tuota voimakasta ”oikeuden” tunnetta. Kuitenkin ehkä vielä tärkeämpää on huomioida tunne siitä, että jokin suhteessa on ”väärin”. Vanhat ihmiset kuvailevat kyseistä vääryyden tunnetta syvällä sisällä kolkuttavaksi vaistoksi, joka saattaa olla niin heikko, että sitä hädin tuskin huomaa. Tai jos huomaa, niin siltä ummistaa helposti silmänsä.

Pillemer kertoo esimerkin 78-vuotiaasta Kathystä, jonka nuoruuden avioliitto päättyi myöhemmin eroon. Kun muut olivat juhlineet parin kihlautumista ja Kathynkin olisi pitänyt olla onnensa kukkuloilla, tulevan vaimon mahanpohjaan ilmestyi painava tunne – aavistus, että hän jollakin tasolla tiesi, että ei ole oikeasti rakastunut ja että kyseessä on virhe.

Sinäkin luultavasti tiedät jollakin tasolla, jos parisuhteenne on yksinkertaisesti väärin. Se kuitenkin vaatii sitä, että kuuntelee tarkkaan sisäistä ääntään sosiaalisesta paineesta huolimatta.

Käytä järkeä

Vaikka intuitio on tärkeää, parinvalinnassa ei tule unohtaa myöskään järkeä. Pillemerin haastattelemat iäkkäät uskoivat, että kumppaniehdokasta pitää arvioida systemaattisesti. Jotkut kehottavat jopa suhtautumaan asiaan kuin yrityskauppaan: pitää tarkastella liiketoimintaan liittyviä riskejä.

Niin epäromanttiselta kuin tämä kuulostaakin, romanttinen rakkaus on suljettava hetkeksi yhteen aivojen sopukkaan ja keskityttävä siihen, onko kumppanilla objektiivisesti ottaen sellaisia ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä hyvän elämänkumppanin. Onko hän aviopuolisomateriaalia? Onko todennäköistä, että hän tulee ottamaan vastuuta ja sitoutumaan? Jos rakkaus ei kestä tämän kaltaista tarkastelua, on kyseenalaista, kuinka syvää tuo rakkaus ylipäätään on.

Osa mietintään otettavista käytännön asioista saattaa kuulostaa vanhanaikaisilta. Tällainen on esimerkiksi kysymys siitä, millaisen elintason tulevan kumppanin kanssa voi odottaa saavuttavansa. Useimmat pariskunnat kuitenkin tarvitsevat kahdet tulot elääkseen mieleistänsä elämää. Avioliitossa suurin osa pareista myös jakaa rahansa. Se, millaiset elämisen standardit sinä tulet saavuttamaan, riippuu paljon myös kumppanistasi.

Varmista, että arvonne sopivat yhteen

Monet rakastavat ajatusta vastakohtien yhteensovittamisesta. Kuinka romanttista onkaan, että kaksi täysin erilaista ihmistä pääsee yli erimielisyyksistä ja eroavaisuuksistaan ja elää onnellisina elämänsä loppuun asti. Niinhän elokuvissakin tapahtuu! Rakkaus voittaa kaiken!

Pillemerin haastatteluissa on kuitenkin noussut selvästi esiin, että kumppaneiden on jaettava keskenään samat ydinarvot. Paljon siitä, mikä on hyvää pitkäaikaisessa avioliitossa, lähtee samanlaisesta maailmankatsomuksesta. Paljon siitä, mikä menee avioliitoissa pieleen, taas juontaa juurensa yhteen sopimattomiin arvoihin. Pariskuntien tulisikin kysyä, ovatko heidän arvonsa elämän tärkeimmissä asioissa samanlaiset. Mistä toinen välittää? Mikä on hänelle tärkeää? Miten hän näkee maailman?

Iäkkäät kehottavat miettimään kahdesti ennen kuin sitoutuu suhteeseen, jossa toinen ei jaa samoja perusarvoja. Persoonallisuudet voivat toki täydentää toisiaan ja erilaiset kiinnostukset tuoda suhteeseen maustetta, mutta perusarvojen yhteentörmäyksestä avioliitto ei helpolla selviä. Erityisen tärkeää ennen sitoutumista on puhua rahaan, uskontoon ja lasten kasvatukseen liittyvistä odotuksista.

Tutustu toisen perheeseen

Iäkkäät ovat yhtä mieltä siitä, että avioliitossa ei mennä naimisiin vain kumppanin vaan myös hänen perheensä kanssa. Kumppanisi verisukulaiset tulevat olemaan aina osa yhteistä elämäänne. Heitä ei ehkä pahemmin ajattele vielä seurustellessa, mutta avioliiton myötä heidän merkityksensä korostuu. Jos uusista sukulaisista pitää, se on plussaa. Jos heistä ei pidä, saattaa joutua luovimaan konfliktien ja pettymysten läpi koko loppuelämänsä. 

Pillemerin haastattelema 72-vuotias Cindy kertoi ymmärtäneensä kauan sitten, että ongelma kumppanin sukulaisissa on se, että he eivät ole sinä ja sinun perhettäsi. Omien verisukulaisten kanssa on helpompi tulla toimeen, koska tietää, mitä odottaa. Kumppanin sukulaisilla ei ole samaa historiaa kuin sinulla. Kannattaa kuitenkin nähdä vaivaa tullakseen heidän kanssaan toimeen, sillä tyytyväisyys sukulaisuussuhteisiin korreloi myös avio-onneen.

Ilmaise itseäsi

Iäkkäät eivät katuneet eniten asioita, joita he olivat sanoneet, vaan asioita, joita he eivät olleet sanoneet. Monet surivat sitä, että eivät olleet ilmaisseet parisuhteessaan rakkauden ja kiitollisuuden tunteita tai yksinkertaisia kohteliaisuuksia. 

83-vuotias Janice ilmaisi asian seuraavasti:

Nyt olemme jo aika vanhoja, ja kun olimme nuoria, oli tavallista, etteivät ihmiset osoittaneet tunteitaan. Emme myöskään minä ja aviomieheni. Se on yksi asia, jonka tekisin toisin. Yrittäisin olla hellempi ja rakastavampi, ja uskon, että silloin hänkin olisi ajan myötä oppinut olemaan sellainen. Tiesin kyllä, että hän välitti minusta, mutta sellaiset pienet asiat puuttuivat ihan jokapäiväisessä elämässä. Jäin todella siitä paitsi. Olisin voinut tehdä asialle jotain, mutta en tajunnut sitä silloin. Ja kun vuodet kuluivat, siitä tuli kaava, joka ei koskaan muuttunut.

Yritä siis sanoa kumppanillesi enemmän pieniä, positiivisia asioita. Se voi parantaa parisuhdetta ja auttaa elämään ilman katumuksia.

Lähde: Huffingtonpost.com

Mistä tunnistaa sen oikean? Seniorit vastasivat

Moni miettii joskus, onko oma kumppani varmasti se oikea. Mistä sen tietää? Menimme Kampin palvelukeskukseen ja kysyimme elämänkokemusta kerryttäneiltä.

Mistä tunnistaa sen oikean? Seniorit vastasivat 1:19

Lue myös:

    Uusimmat