Mainos

90-vuotias Joel asuu terveenä kotona – näin hän on elänyt

90-vuotias Joel Wallin asuu omakotitalossa, hoitaa itse pihansa, tekee omat ruokansa ja ajaa edelleen autoa. Miksi hän ei ole joutunut hoidettavaksi niin kuin monet nuorempansa?

Joel Wallin täytti 90 vuotta marraskuun viidentenä päivänä. Samoihin aikoihin hän kävi hakemassa lääkärintodistuksen ajokorttia varten.

– Lääkäri kysyi, onko minulla mitään vihjettä pitkän iän salaisuuksiin. Hän ei muistanut, milloin vastaanotolla olisi viimeksi käynyt näin vanha ajokorttia uusiva ihminen, Wallin kertoo.

Wallin oli harvinaisuus myös hoivakodissa, jossa hän vieraili vaimonsa luona ennen tämän menehtymistä viime vuoden lopussa ja jossa hän edelleen käy toisinaan vanhuksia tervehtimässä – paikan asukkaista suurin osa oli Wallinia nuorempia, mutta sairaampia.

– Olisikos se vähän geeneistä kiinni, äitini ja isäni nimittäin elivät molemmat aika vanhoiksi. 92-vuotias siskonikin asuu edelleen omillaan.

– En ole millään tavalla yrittänyt ohjata elämääni määrättyihin uomiin tai ajatellut, että tämä on nyt kovasti terveellistä ja tämä epäterveellistä. Olen syönyt ja juonut ja elänyt niin sanottua normaalia elämää – en yrittänyt mitään erikoista.

Ei rohtoja tai lääkkeitä

On Wallinin elämään silti jotain erikoistakin mahtunut. Kuorma- ja taksiautoilijana sekä työnjohtajana uransa tehnyt mies lähti 1950-luvulla muutamaksi vuodeksi Australiaan. Matka sinne oli tuolloin monella tapaa pidempi kuin nykyään.

– Meno Sydneyhin Hollannista lähteneellä laivalla kesti kuukauden. Lähdin yksin ilman vaimoa tarkoituksenani tutkiskella maata siltä varalta, että lähdettäisiin sinne koko porukka, Wallin kertoo.

Wallin sai töitä isolta rautatehtaalta, jossa hän ajoi sähköjunaa. Kotiin pystyi järkevän puhelinyhteyden puuttuessa pitämään yhteyttä vain kirjeitse.

Ajatus Australiaan asettumisesta kuitenkin peruuntui, kun Wallinin anoppi alkoi sairastella.

– Vaimoni sanoi, ettei hän jätä äitiään niin sairaana Suomeen. Tulin sitten pois. Matka takaisin laivalla Panaman kanavan kautta kesti taas kuukauden.

– Seuraan vieläkin kovasti maailman tapahtumia lehdistä ja uutisista, vaikkei sen nyt enää pitäisi kiinnostaa.

Ainoa Wallinia vaivaava sairaus on nivelrikko.

– Polvi on temppuillut sen takia tänä syksynä, mutta kävelen joka päivä neljästä viiteen kilometriä, joten ei se liiaksi kiusaa. Öisin pitää vain hakea sitä oikeaa asentoa.

– Nyt on meneillään kahden viikon lääkekuurikin nivelrikkoon, mutta normaalisti en syö mitään rohtoja tai lääkkeitä. Olen siitä kiitollinen. En valita omasta elämästäni.

Ulkoilua, kalaa, jälkiruokaa ja kotiviiniä

Wallin tekee edelleen itse kaikki omakotitaloasumiseen kuuluvat askareet, pihatyöt sekä tavanomaiset siivoamiset ja pyykkäämiset. Omassa rannassa uiminen on niille vastapainoa.

– Ulkoilu on aina ollut minulle henkireikä. Kun vaimoni oli vielä elossa, meillä oli avantokin auki joka talvi.

Ruokansa Wallin laittaa vaimon viimeisinä vuosina antamilla opeilla.

– Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen käynyt kaksi kertaa ravintolassa. Täyttäessäni 90 vuotta tyttäreni sanoi, että nyt kyllä mennään ulos syömään ja juomaan. Myös vaimoni siunaustilaisuus pidettiin ravintolassa. Muuten teen vallan itse kaikki ruoat, tänäkin vuonna meinaan valmistaa joululaatikot sun muut.

– Koska asun järven rannalla, kala on minulle kaikissa muodoissaan erittäin tärkeä ruoka. Kalastan paljon siikaa, taimenta, kuhaa ja muikkuja. Aika paljon syön myös broileria, muuta lihaa ja kaikennäköisiä laatikoita. Olen aina ollut hyvän ruoan ystävä.

Wallin kuvailee ruokavaliotaan vaihtelevaksi. Hän ei juuri koskaan syö samaa ruokaa kahta päivää peräkkäin.

– Ja joka kerta on jälkiruokaa, se on tärkeää! Tänään meinaan tehdä punaisista viinimarjoista kiisseliä, jota syön kerman kanssa. Eilen taas paistoin räiskäleitä.

– Yksi kova harrastus on vuosikymmeniä ollut kotiviini. Minulla on omassa puutarhassa kymmeniä marjapuskia, joista teen puna- ja valkoviinejä. Käytän niitä kohtuudella.

”Mieluiten kaatuisi saappaat jalassa”

Wallin toivoo, ettei koskaan joutuisi hoivakotiin.

– Jos sellainen tilanne tulee, niin lohdutan itseäni sillä, ettei se tässä iässä voi ainakaan kovin kauaa kestää, Wallin naurahtaa.

Jos omasta kodista kaikesta huolimatta joutuisi lähtemään, sopeutumista helpottaisi oma huone, mukavat hoitajat, hyvä ruoka ja ulkoilu.

– Siitä en varmaan niin kovasti kärsisi, vaikkei kävijöitä olisi, mitä nyt tietysti joku joskus. Olen aika paljon tottunut yksin olemiseen, ja tulen toimeen itseni kanssa.

– Mieluiten sitä kuitenkin kaatuisi saappaat jalassa. Kaikkein paras vaihtoehto olisi, että yhtenä aamuna kotona ei vain enää heräisikään, Wallin sanoo.

Kuvat: Joel Wallinin kotialbumi

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.