90-vuotiaan toive: Omaiset, käykää katsomassa vanhuksia

90-vuotias Joel Wallin on pahoillaan niiden vanhusten puolesta, joita omaiset eivät käy katsomassa. Heitä oli paljonkin hoivakodissa, jossa Wallinin oma vaimo asui viimeiset vuotensa.

Joel Wallin hoiti iän myötä huonoon kuntoon mennyttä vaimoaan ensin kolme vuotta itse kotona. Kun kaksi epäonnistunutta lonkkaleikkausta heikensivät puolison liikuntakykyä entisestään niin, ettei Wallin enää saanut häntä vessaan, suihkuun tai saunaan, oli pakko siirtyä laitokseen.

Huhtikuussa 2012 kahden terveyskeskusvuoden jälkeen – suunnilleen samoihin aikoihin Alzheimerin taudin oireiden ilmaantuessa – vaimo pääsi lohjalaiseen hoivakotiin.

– Terveyskeskuksessa oli asuttu kahden hengen huoneissa, mutta hoivakodissa pääsi omaan huoneeseen, jonka sai itse kalustaa. Siellä myös käytettiin omia vaatteita, Wallin perustelee halua siirtyä yksityiseen hoivakotiin.

Vaimo ehti asua hoivakodissa vajaat kaksi vuotta ennen kuolemaansa. Tuona aikana Wallin kävi paikan päällä kahta poikkeusta lukuun ottamatta joka päivä.

– Kerran oli niin kova lumituisku, etten pystynyt tekemättömien lumitöiden vuoksi kävelemään muutaman kilometrin matkaa hoivakodille. Toisena kertana olin käymässä syntymäpaikkakunnallani Kokemäellä.

Wallin huomasi, että muilla asukkailla vieraita ei juuri käynyt.

– Kyllä siellä oli paljon sellaisia, joita ei käyty katsomassa oikeastaan ollenkaan. Ihmettelin sitä ja ajattelin, että ehkä muut käyvät eri aikoina kuin minä. Mutta kun juttelin asiasta hoitajien kanssa, heillä oli sama murhe: aika vähän ihmiset käyvät katsomassa omaisiaan.

– Juhlapyhinä ja järjestetyissä iltatilaisuuksissa porukkaa oli enemmän. Normaaliarkena oli hiljaista.

Wallin itse tutustui osaan asukkaista läheisestikin vaimonsa luona vieraillessaan.

– Niistä, joilla järki vielä suurin piirtein pelasi, kyllä huomasi, että heillä oli kova kaipaus läheisiään kohtaan. Aika urhoollisesti ja parhaansa mukaan he kuitenkin koittivat selittää itselleen ja minullekin, miksei vierailijoita käy. Monet ajattelivat, että pitää ymmärtää, että lapsilla on omat hommansa tai puolisot liian sairaita.

”Kova tarve saada puhua”

Wallinin vaimo kuoli 29. joulukuuta 2013. Wallin päätti jatkaa hoivakodissa käymistä senkin jälkeen ikään kuin vapaaehtoisena ystävätoimintana. Osasyynä oli myös ”äärettömän mukava” henkilökunta.

– Kyllähän siitä määrätynlainen tyydytys tulee, kun huomaa, että voi antaa vanhuksille heidän kaipaamaansa jutustelua. Laitoksissa aika matelee hitaasti, eivätkä kaikki asukkaat oikein pysty seurustelemaan sellaisten kanssa, jotka vielä haluaisivat keskustella. Vapaaehtoinen kävijä voi tuoda ilonpilkahduksen.

– Kanssakäymistä helpottaa, jos ollaan suurin piirtein samalla tasolla iän puolesta. En sano lainkaan, etteivätkö nykyajan nuoret osaisi käyttäytyä hienosti, mutta kyllä siinä vallitsee erilainen suhtautuminen asioihin.

Keväällä Wallin kävi hoivakodissa parin–kolmen viikon välein. Hän jutteli asukkaiden kanssa arkipäiväisistä asioista kunkin kiinnostuksen mukaisesti.

– Aika paljon keskustelut palaavat vanhusten omaan nuoruuteen. Monilla dementoituneilla ihmisillä tämä päivä ja lähimenneisyys ovat hämärässä tai unohtuneita. He muistelevat vuosikymmenten takaisia asioita.

– Eräs rouva oli Karjalan evakko ja otti sen aina puheeksi. Hänellä oli kova tarve saada puhua sieltä lähdöstä ja niistä murheista.

”Niin kauan kuin on mahdollista, pitäisi käydä”

Loppuvuodesta Wallinin vierailut hoivakotiin ovat harventuneet nivelrikon takia kenkkuilleen polven vuoksi.

– Tämä on tietysti tavallaan tekosyy. Olen kyllä ollut kovasti pahoillani siitä, että käyn liian harvoin. Nyt olisi taas tarkoitus mennä ennen joulua.

Wallin uskoo, että henkilöstöpulasta kärsivissä hoivakodeissa tarvittaisiin enemmänkin vapaaehtoisia. Tällöin vanhukset pääsisivät esimerkiksi ulkoilemaan useammin.

– Ensisijaista silti on, että ainakin suhteellisen lähellä asuvat omaiset kävisivät katsomassa vanhuksia. Niin kauan kuin on mahdollista käydä, pitäisi käydä. Tietysti meillä kaikilla on omat hommamme ja vaivamme ja murheemme ja monesti vielä ne välimatkat, mutta vanhukset ovat kovin kiitollisia seurasta.

– Kyllähän vanhukset varmasti ajan kanssa tutustuvat vieraisiinkin vapaaehtoisiin, mutta vaatii oman aikansa ennen kuin luottaa ja uskaltaa puhua. On ymmärrettävää, ettei vieraille ihmisille heti avauduta.

Kuvat: Joel Wallinin kotialbumi, Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat