Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?
Mainostajat: Finnmatkat Kuva: Tallink Silja

Tällaista on arki kehitysvammaisten asumisyksikössä

29.01.2012 15:00
Tällaista on arki kehitysvammaisten asumisyksikössä

Asumisyksikön pitäisi olla kuin koti.


Raija* kertoo, millaista on työskennellä ohjaajana asumisyksikössä.

Sosiaali- ja terveysministeriö aloitti 1990-luvun alussa kehitysvammaisia koskevan palvelurakennusuudistuksen. Sen tavoitteena oli laitoshuollon purkaminen, palvelurakenteen kehittäminen avohuoltopainotteiseksi sekä kotona asumisen tukeminen.

Raijan asumisyksikössä asuu perushoitoa tarvitsevia sekä tuetusti omassa yksiössä asuvia kehitysvammaisia. Heillä kaikilla on ympärivuorokautinen valvonta, ja he saavat apua esimerkiksi liikkumisessa, syömisessä, peseytymisessä ja siivoamisessa.

Tällaista on arki kehitysvammaisten asumisyksikössä

Kodinomainen tunnelma

Laitosmaisuutta yritetään kaikin tavoin vähentää, koska asumisyksikkö on kehitysvammaisen henkilön koti, ja sen täytyy tuntua kodilta. Ohjaajan mielestä se on onnistunut hyvin.

– Kun itse tulen vuoroon, niin tuntuu, että olen kotona, Raija sanoo.

Kodinomaisuutta on luotu mattojen, tyynyjen ja seinäkuvien avulla. Asukkaat saavat myös sisustaa itse huoneensa. Joissain paikoissa sisustus saattaa olla pelkistettyä esimerkiksi autististen asukkaiden takia.

– Autisteilla ei saa olla liian virikkeellinen ympäristö, Raija selittää.

Yhteisessä keittiössä laitetaan ruokaa ja pyritään syömään yhtä aikaa. Yksiöissä asuvat voivat laittaa itse ruokaa asunnossaan tai osallistua yhteisruokailuun.

Päivät asumisyksikössä kuluvat pitkälti perustoimintojen parissa. Asukkaita viedään myös erilaisiin harrastuksiin. Arkea piristetään silloin tällöin pienillä juhlilla ja retkillä.

Yhteistyö vanhempien kanssa

Yhteistyö vanhempien kanssa sujuu pääasiassa hyvin.

– Jotkut ovat todella tyytyväisiä, joiltain saa erilaista palautetta, Raija sanoo.

Vanhemmat ovat esimerkiksi halunneet lapselleen yksityistä ohjausta, jota ei valitettavasti pystytä järjestämään. Jotkut ovat kaivanneet myös enemmän valvontaa. Kaikkiin vanhempien toivomuksiin eivät ohjaajien resurssit yksinkertaisesti riitä.

Jotkut vanhemmat käyvät useammin asumisyksikössä kuin toiset ja osallistuvat lapsensa harrastuksiin. Yleistä on, että lapsi viettää viikonloput kotona, perheensä kanssa.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Colourbox.com


Loading
Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

1. Maanantai - Hyvä olo (1758)

17.05.2012 03:29   pelleeerik ketjussa Missä haluat asua vanhuutesi päivinä?

"No, jonkin sortin "lintulauta" .. joku kantaa pöperöä ja sitten kun ei enää ite jaksa, ni..."

15.05.2012 11:59   tupajumi ketjussa Kärsitkö nivelvaivoista?

"Vasen olkapääni kaipaisi leikkausta. Samanlaista joka tehtiin oikealle olalleni muutama v..."

11.05.2012 19:56   tupajumi ketjussa Kokemuksia karppaamisesta

"Karppasin ennen karppauksen keksimistä. Hiilarit liki 0:llaa. Max. puolikas greippiä. Ke..."

6. Muut aiheet (37241)

17.05.2012 11:28   manhattan ketjussa Kasvit, linnut, perhoset ja maisemat

"maksim senkin veijari mainio puutarhuri ja viljelmän vaalija. Täydet pojot tässä täydelli..."


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:
EmediateAd