Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?
Mainostajat: Finnmatkat Kuva: Tallink Silja

Lapsuusmuisto aiheutti Leenalle fyysisen kivun

26.09.2010 14:58
Kuva/Colourbox.com

Matkamenetelmäterapeutti Marja Koivisto kertoo, miten asiakkaan oudolle kiputilalle löytyi yksinkertainen selitys.

Marja Koiviston vastaanotolle saapui nainen, joka kertoi alkuun, että hänellä on kaikki elämässään hyvin. Siitä huolimatta hän tunsi jatkuvasti rinnan kohdalla kiristävän tunteen.

Kun Marja ja asiakas alkoivat purkaa asiaa, taustalta löytyi klassinen lapsuusmuisto.

− Naisella oli pari vuotta nuorempi pikkusisko. Isosiskoa oli jatkuvasti kiitelty lapsuudessa omatoimisuudesta. Hän oli hyvä tyttö, joka osasi selviytyä asioista itse.

− Tästä naiselle oli syntynyt käsitys, että hänen pitää aina tietää kaikki ja kantaa vastuu kaikesta. Muisto nousi kirkkaasti esiin. Marja kertoo.

Leena itse kertoo, miten MATKAn aikana hänen eteensä nousi kuva siskon ristiäisistä. Hän oli tuolloin hieman vajaa kaksivuotias.

− Äiti torui minua jostakin ja sanoi: Leena, olet jo iso tyttö! Iso tyttö ei temppuile noin! Kuulin ja ymmärsin tämän niin, että minun pitäisi osata jo valmiiksi kaikki, olla mallina ja esimerkkinä pikkusiskolle ja muille ja kantaa vastuuta hänestä ja muista, Leena kertaa.

Oireet katosivat

Leena oli aiemmin liittänyt kokemuksen koulun aloitukseen ja siihen, kun hän sai ensimmäisen todistuksensa. MATKA osoitti, että tämän olettamuksen ja väärinkäsityksen syntyperä on vielä kauempana.

− Se on ollut keskeisenä vaikuttamassa rintakehäni lukkiutumiseen ja koko asentoni jäykkyyteen. Olen kantanut vastuuta itsestäni ja muista alle kaksivuotiaasta lähtien. Ei ihme, että minusta tuli esimies ja johtaja jo 25-vuotiaana, Leena sanoo.

Marja on hyvillään siitä, että Leena on sittemmin päässyt eroon fyysisistä oireistaan ja oppinut suhtautumaan asioihin kevyemmällä otteella.

− Usein erilaisten kipujen taustalla on hyvin yksinkertainen asia. Tapahtumat eivät yleensä ole aikuisen mielellä tarkasteltuna järkyttäviä. Lapsen kapasiteetilla ja perspektiivillä joku asia kuitenkin nähdään täysin erilaisena, Marja vertaa.

Kuva: Colourbox.com

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue Marjan koko haastattelu


Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

1. Maanantai - Hyvä olo (1566)

23.02.2012 10:39   leopaavo ketjussa Ruokavalio lääke?

"Ruokavalio/VHH Olen 65-v., ylipainoinen ja monet laihdutusyritykset kokeillut ja verenp..."

20.02.2012 23:32   jukix ketjussa Huuhaa-palkinto tarjolla?!

""Entisistä elämästä tai tämän elämän menneistä asioista voi jäädä tähän päivään asioit..."

20.02.2012 19:10   stuidu ketjussa Onko sinulla kokemuksia aivoverenvuodosta?

" puolukka 2012-02-20 16:01 Stuidu, minuakin itketti kun luin..."

6. Muut aiheet (33143)

23.02.2012 10:43   manhattan ketjussa KIITORATA

"Huomenta ihan kaikille erikseen ja yksittäin! Meilläpäin on ollut nyt vierailujen buumi j..."


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:
EmediateAd