Rekisteröidy
Unohtuiko salasana?

Yötyöläinen, näin pysyt virkeänä!

20.05.2013 13:54
Yötyöläinen, näin pysyt virkeänä!

Vireyden ylläpitämiseen yötöissä on omat niksinsä. Kuvituskuva.


Miten yötyötä tekevä voi piristää oloaan, kun silmät lurpsahtelevat kiinni? Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Sampsa Puttonen neuvoo.

1. Ota iltapäivänokoset ennen yövuoroa.

2. Kokeile harrastaa kevyttä liikuntaa ennen töihin lähtöä. Raskasta liikuntaa seuraa usein väsymys.

3. Liiku myös työvuoron aikana. Aktiivisuuden pitää olla tuolijumppaa voimakkaampaa. Työtehtävien monotonisuus ja paikalla oleminen kaksinkertaistavat riskin merkittävälle väsymykselle.

4. Jos paikalla on muitakin työntekijöitä, ota nokoset yövuoron aikana. Ydinvoimateollisuudessa käytetään jonkin verran nokostaukoja: työntekijä saa torkkua 30 minuutin ajan työnantajan osoittamassa rauhallisessa tilassa.

5. Kofeiini piristää tutkitusti. Virkistävä vaikutus tuntuu tosin vain, kun kahvikupillinen juodaan nimenomaan yöaikaan, kun sitä todella tuntee tarvitsevansa. Pannullinen ennen töitä ei siis kannata. Yöllä kahden–kolmen aikaan nautitun reilun kahvikupillisen vaikutukset kestävät enintään pari tuntia.

6. Jos yövuorossa syö lämpimän aterian, se pitää syödä viimeistään ennen kello kahtatoista yöllä. Sen jälkeen tulee nauttia vain kevyitä välipaloja, jotka sisältävät hitaita hiilihydraatteja. Raskas ruoka väsyttää erityisen paljon yöaikaan, kun ruoansulatuselimistö ei toimi normaalilla tavalla.

7. Jos aamulla kotiin palatessa seuraava yövuoro ei ole edessä heti samana iltana, nuku vain tarpeelliset 4–5 tuntia. Näin unen päästä saa kiinni myös illalla ja voi palata normaaliin rytmiin. Mikäli yövuoroja on monta peräkkäin, tulee niiden välissä nukkua niin pitkään kuin nukuttaa.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Näinkö vietit viime yön? Tässä yleisimmät painajaiset ja niiden selitykset!

Tässä ovat unettomuuden syyt – kuinka pian lääkäriin?

Uniohjaaja neuvoo: Näin tulkitset uniasi

Nämä unihäiriöt valvottavat suomalaisia – Seuraukset voivat olla vakavia


Loading
Kaikki keskustelut

Päivän keskusteluaiheet

1. Terveys (2691)

22.05.2013 00:01   jukix ketjussa Keskustelupalstan toiminta loppuu 30.5

" satavarma 2013-05-21 22:17 En panisi pahakseni jos muut kilpailij..."

16.05.2013 20:53   alpopappa ketjussa D-vitamiini

"Kuulepa Jukix, minä en ole luonut tai tuntenut vihareaktioita. Mutta tiedän jotain muuta..."

11.05.2013 20:44   maksim ketjussa Rohkeutta on tehdä uusia avauksia

" maikki-59 2013-05-10 22:39 Niinpä juuri, ansku, aloittakaamme..."

6. Muut aiheet (53818)

22.05.2013 02:21   manhattan ketjussa KIITORATA

"Välitän cardemumman lämpimät terveiset kaikille ja hyvän kesän toivotukset! "


Arkisto

 

Lisää

Studio55.fi suosittelee:

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje
EmediateAd