Kyllähän kieltämättä ajatuksia herättää, niin oma,kun vanhuus yleensäkin.
Aivan hienoja näkökulmia Jukan puheessa.Mutta voi,kun toteusikin hienot suunnitelmat omalle kohdalle.Kaikki on tietysti niin monesta säikeestä kiinni.Juuri tuo sukupolvien yhdessä oleminen on kait se suurin juttu, että se olisi jo suuri rikkaus ja voimavara.Näitä mietin tuossa keskustelussa.
Sekä, että pitäs kuluttaa ja palveluja ostaa..no, ne ostaa,kellä on varaa?
Hyvä ja myönteisessä sävyssä käyty keskustelu, mutta kuitenkin jäi takaraivoon pieni epäilys siitä, että vaatiiko nelikymppinen sukupolvi meiltä eläkkeelle jääneiltä vielä lisää työtä ja apua. Emme ole maksaneet koko eläkettämme itse, mutta mitä muuta olemme maksaneet. Suuri osa meistä on maaseudulta muuttaneita todellisia tyhjätaskuja. Suuri osa meistä on tehnyt yli 40 vuoden työuran ilman lastenhoitovapaita (siksi emme voineetkaan kasvattaa isoa lapsikatrasta) tai muita tukia. Olemme säästäneet asuntoja, kesämökkejä ja monet vielä muutakin omaisuutta. Kouluttaneet ne vähät lapsemme kalliine harrastuksineen. Nyt yritämme pitää itsestämme huolta, että emme makaisi vuosikausia hoidettavina (kuten sodankäyneet vanhempamme, jotka olemme hoitaneet hautaan). Monilla tulevilla kuusikymppisillä lapsillamme on tiedossa ihan mukavat perinnöt, joista me emme haaveilleetkaan. Tietysti meillä kaikilla elämä ei ole mennyt noin syystä tai toisesta, mutta heistä onkin pidettävä huoli.
Siispä, älkää nelikymppiset huolehtiko. Tehkää vain tekin työtä kovasti, kyllä mummolapalvelu toimii. Se onkin niin aikaa vievä homma, että älkää meille enää muita hommia sälyttäkö ainakaan pakolla. Emmeköhän tule maksaneeksi vanhuutemme.
Usea ns. suurten ikäluokkien ystäväni hoitaa nyt itse eläkkeelle siirtyessään omia vanhempiaan. Ja ilmaiseksi!
En tosiaankaan 60-luvulla ehtinyt vanhuksia "kunnioittamaan". Mummo ja pappa olivat rakkaita ihmisinä. Siinä 60- ja 70-lukujen naisvihamielisessä kulttuurissa me nuoret pyristelimme paljon töitä tehden. Lapsemme olivat "avainlapsia", eli joutuivat usein huolehtimaan itse itsestään, kun äiteetkin tekivät töitä kodin ulkopuolella.
Minulla on ollut kovasti keskusteltavaa lasteni kanssa niistä ajoista, jolloin turvaa ei ollut kenelläkään. Siis meillä työläisillä. Olen myös pyytänyt heiltä anteeksi kostean vuosikymmenen (70-luku) heille aiheuttamaani epävarmuuden ja pelon aikaa. Kun on itse vielä kasvamista ja kehittymistä vailla, niin kuinka muka kasvattaa lapsia? Nyt saan muuttua yhdessä lasteni kanssa armo ja laupeus käsikynkässä.
Vapauteen minä lapseni vapautan rakastamalla heitä. Minä menen mielelläni johonkin hoitopaikkaan, kun semmonen tarvis tulee. Pääsen näistäkin huushollin tarpeettomista tavaroista. Olen sitä mieltä, että 'sitä saa, mitä tilaa'. Jos on jättäytynyt kärsijän ja riistetyn rooliin, semmonen sitten on vanhana - aika hankala niille ihmisille, jotka parhaansa yrittävät.
Marina yhdistää. Ikävä kyllä. Mutta nauru ja ilo antavat elämään valoa tuhannesti enemmän.
Olen kuitenkin iloinen, että me 'ongelmaikäluokat' ehdimme oppia Internetin käytön. Jospa sen avulla heräisimme huomaamaan, että vain itseä voimme muuttaa.
Zelda,olen kanssasi samaa mieltä, jäi ajatus että nämä nyt työtä tekevät odottavat mummoilta ja papoilta "suorituksia"edelleenkin.Mielestäni on lähdettävä siitä mitkä ovat mahdollisuudet joten tuskin monenkaan perheen kohdalla tälläinen kolmen sukupolven asuminen lähekkäin jopa samassa kaupungin osassa onnistuu.Siinä vaiheessa kun itse on vielä työikäinen ja lastenlapset pieniä on myöskin mahdotonta päivittäin osallistua lasten hoitoon,vaikka haluaisikin.
Vanhustenhuollosta puheenollen;Mielestäni suuri panos jokaisen kohdalla on se,että jaksaa huolehtia omasta kunnostaan niin hyvin että yhteiskunnan palveluihin ei tarvitse turvautua kovin varhain ja lapset voivat panostaa omaan perheeseensä.
Ykkösdokumentti:ELÄKELÄISTEN TEHDAS Vita Needle tuli sunnuntai-iltana,nähtävissä YLE-areenassa oli niin vaikuttava,joten suosittelen katsottavaksi.
Toivon,että kommentoidaan se on niin USKOMATON 

revontulet
Huomenta, en taaskaan ole joutanut katsomaan ohjelmaa, mutta oma näkemykseni on, että uskon, kyllä meidänkin lapset pitävät meistä huolta, kun olemme vanhoja, ihan niinkuin me nyt pidämme huolta omista vanhemmistamme. Hoitamisen muoto voi olla monenmoinen. Kun meidän lapset syntyivät 1972 ja 1976, päivähoito oli aivan lapsenkengissä pienessä maalaiskunnassa. Itse kävin vieraan töissä, mutta äitini, joka asui silloin jo meidän kanssa, kuten tänäänkin, hoiti lapsia päivisin. Nyt hoidan äitiäni, joka on 92 vuotias, olen läsnä ja teen ne palvelukset, mitä hän tarvitsee. Uskon samalla tavalla saavani apua omilta lapsiltani, en ehkä asu heidän huushollissaan, mutta varmaan lähellä heitä.
Täällä Päijät-Hämeessä puuhataan suurkuntaa, jonka palveluiden saatavuus ja riittävyys + paikallisuus on vielä arvoitus. Me asukkaat yritämme saada äänemme kuulumaan erilaisissa tilaisuuksissa ja päättäjinä eri yhteisöissä. Vanhustenhoito on yksi päivän kysymys, mutta toki päivähoito, koulu- ja terveyspalvelut saman arvoisia asioita! Aikanaan on ollut suuri Hollolan kunta, joka on ulottunut Sääksmäelle saakka, ehkä palaamme siihen aikaan nyt. Edellisen suuruuden aikana ei edellä mainittuja ongelmia ollut! Saas nähdä miten käy nyt!! Meirami
revontulet
2010-02-23 11:49Hei hellukka!
"Vapauteen minä lapseni vapautan rakastamalla heitä"
Kaunis aforismi KIITOS!
Todellakin näinhän se on.Olemme joskus samanikäisten ystävien kanssa keskustelleet puolileikillään että kun se vanhuus sitten koittaa muuttaisimme asumaan jonkinlaiseen kommuuniin.Porukassa toivon mukaan olisi niitä pikkusen parempikuntoisiakin ja auttaisimme ja tukisimme toinen toistamme kukin omien voimavarojensa mukaan.Tarkemmin ajatellen ei yhtään hassumpi idea toteutettavaksi:)
Lapsilleni jos se suinkin mahdollista on annan mahdollisuuden omaan elämään niin ruusuiselta kun kuulostaisikin päästä täysihoitoon heidän luokseen.
Muistan kuinka koulumatkoillani piipahdin aina aamusella ja koulusta päästyäni oman mummoni luona ja voi miten ihanaa se mummon höyryävä kaurapuuro sokerin kera olikaan nälkäisen laihan pikkutytön vatsalle.
Muista kun mummo jutteli aina että sitten kun hän kuolee ei kukaan muu varmaan hänen haudallaan käy mutta käy sinä. Tämän mummoni pyynnön olen kyllä muistanutkin olen katsonut olevani jotenkin etuoikeutettu kun olen saanut kasvattaa ne kesäkukat mummon ja papan haudalle , papan jota en edes ehtinyt nähdä mutta niin kovin olisin halunnut häneenkin tutustua.
pirtu
Revontulet: katselin myöskin hämmästyksen vallassa ykkösdokumenttia eläkeläisten tehtaasta. Kukahan yrityspomo meillä Suomessa keksisi aloittaa vastaavaa toimintaa. Työnteko perustui vapaaehtoisuuteen ja antoi mahdollisuuksia muuhunkin elämään. Olen monta kertaa ajatellut, että kun olen vielä terve ja vasta kolmen vuoden takainen eläkeläinen, voisin hyvin tehdä jotakin muutaman tunnin työtä lähellä kotia, mikäli sellaista löytyisi. Sen pitäisi joustaa lastenlasten (4 lasta) hoidon ja omien harrastusten kanssa. (voi olla vaikeaa löytää!)
Lapsenlapsethan kasvavat ja pian ei mummoa tarvita niin paljoa, joten mummo tarvitsee sitten muuta puuhaa ja sosiaalista elämää. Eläkerahoilla ei voi koko ajan vain nautiskella, olla reissaamassa tai huvittelemassa. Tunnen monia terveitä eläkeläisiä, jotka varmasti mielellään tekisivät osa-aikaista työtä. Entinen ammatti on ehkä ollut liian stressaavaa ikäihmiselle nuorine työkavereineen, joten nykyiset työnantajat lähettävät mielellään eläkkeelle. Turha kuvitella, että haluaisivat pitää töissä "rollaattorikansaa" niinkuin lainlaatijat kuvittelevat.
Minä joka jo itse olen vanha en ymmärrä sitä, miksi vanhus nimitystä pitäisi muuttaa?
Eihän nimitys ihmistä muuksi muuta, vanhus on vanhus ja lapsi on lapsi, nimitetään häntä miksi muuksi tahansa.
Vanhustenhuoltoa ei tule kehittää vasta tuntemattomassa tulevaisuudessa, vaan nyt heti.
Tulisi huomioida se, ettei ihminen miksikään ihme olioksi muutu vanhetessaan, kyllä ihminen on ja pysyy ihmisenä on hän minkä ikäinen tahansa.
Kerron tapauksen, kun kunnan puolesta kotiini tuli kaksi nuorta arvioimaan peseytymistilojani, noiden nuorten ihmisten
mielestä tuntui olevan itsestään selvää se, että kerran viikossa suihkussa peseytyminen riittäisi kyllä minulle, eikö ole hämmästyttäväää?
Mielestäni tuollainen asenne on todiste siitä, kuinka tämä vanhusvastainen aikakausi on saanut etääntymään nuoret
ihmiset vanhoista ihmisistä.
Entisestään paremmin tulisi huomioida muutkin tarpeet kun siivous ja ruoka. vanhukset tarvitsevat kotona käyviä
kampaajia ja jalkojenhoitajia ja juttukavereita. Että moninaista työsarkaa vanhustenhuollossa on ja tulee olemaan riittämiin
kunhan vanhusten aliarvioiminen vain loppuu.
Seurasin läheltä vanhusten hoitoa n.5 vuotta sitten ja ei hoito ollut sen parempaa silloinkaan ,ainakaan terveyskeskuksen vuodeosastolla. Äitini sairasti pääsairautenaan nivelreumatismia ja liikkui sisällä omin jaloin ennenkuin joutui sairaalaan ,muun sairauden takia ja sinne jouduttuan saitaus seurasi toistaan. Tietenkään hän ei päässyt liikumaan mitenkään ,kun oli petipotilaana oltuaan menettänyt jo vähän voimiaan.
Mihinkään fyysisen kuntoutuksen piiriin hän ei kuulunut. Aluksi hänet kuitenkin haettiin pyörätuolilla syömään itse ja kävelytettiin vessaankin . Sitten nämäkin tehtävät jäivät pois ja hänelle tuotiin jos ehdittiin alus astia tai sanottiin ,että antaa mennä vaippoihin -Äiti oli ihan terävässä kunnossa päästäään ja yritti soittaa kelloa tarpeen tullen,mutta hänelle oltiin vihaisia siitä kellon soitosta ja hän sanoi ettei uskalla soittaa kelloa.
Eräänä sunnuntaina sattui tapaus josta hänen loppunsa alkoi .oli talvi ja sunnuntai päivä ,jolloin töissä oli vielä vähemmän porukkaa kuin arkena (oppilaat ja harjoitelijat pois) äidillä oli iso vessa-asia ja hän oli soittanut soittamistaan kelloa ,mutta hoitaja oli sanonut että tehkää vain vaippoihin ei ehditä tulla.
Sitten myöhemmin äiti olit taas soittanut kelloa ,että tulisivat siivoamaan ja hajukin kun oli paha.
Joku oli käynyt avaamassa ikkunan .Oli helmikuu ja aika kova pakkanen ja ikkuna oli unohtunut auki. Kellon soittooon ei enää reakoitu millään lailla ,mutta onneksi veljeni vaimoineen tuli juuri silloin käymään ja pelastivat mummon paleltumasta. He olivat vihaisia kuultuaan mummolta ,että hän oli tuntikausia soittanut kelloa. Hoitohenkilökunta oli pyydellyt anteeksi ,mutta veljeni oli soittanut seuraavana päivänä ylilääkärille ja valitttanut asiasta :oli aiottu tutkia tilanne ,mutta äidin kohdalla liian myöhään.
Hän sairastui kuumeeseen ja heti keuhkokuumeeseen ja tiistaina ,ylihuomenna meidät jo kutsuttin sairaalaan ja sanottiin että kuuume on vienyt voimat ja loppu on lähellä.
Olimme päivän hänen vuoteensa äärellä ,onneksi kaikki lapset ehdittiin lentokoneella tulla ja äiti kuoli.
Sitten vasta ehdittiin seuraavan kerran patistella ylilääkäriltä sunnuntaipäivän tapahtumia ,mutta hän vain oli pahoitellut ikkunan auki jääntiä,muille asioille ei kuulemma olisi ollu mitään tehtävissä.
Potilaan luokse ei siis tarvinnut mennä, vaikka kello soi. Teimme asiasta kantelun ,mutta mitäpä siinä oli tehtävissä.liian myöhään. Kenellekään ei käynyt asiassa tietenkään mitenkään .Oltiin vain kuulemassa ylilääkärin ja osaston hoitajan pahoittelu ja asia yhteyttä ei muka kuulemma voitu tietää (siis mistä kuume tuli)
Äiti oli kuollessaan 78 vuotias ja hän kyllä oli jo uupunut oloonsa sairaalassa ja monesti sanoi,että haluaisi llähteä.Me kaikki lapset asuimme muilla paikka kunnilla ,mutta pyrimme käymään joku 5lapsesta tai lapsenlapsista mahdollisemmn usein ja soitimme puhelin rinkinä vuorotellen joka päivä.Jos sairaalan henkilö kunnalle soitti kyseli vointia vastaukset oli tosi tylyjä.Onneksi yksi meistä on proviisori ja hän tarkasti lääkkeet ,että mummua sai olla järjissään surulliseen loppuun asti. Keveät mullat haudallesi äiti.
Olipa ihana ohjelma. Oikein sydäntä lämmitti kuulla hienoja vaihtoehtoja vanhusten elämänlaadun ylläpitämiseksi. Ohjelman sisältämät ajatukset varmaan vähehensivät monilta vanhenemiseen liittyviä pelkotiloja. Itse en pelkää vanhenemista. Omien- ja appivanhempieni kanssa, heidän elämän viimeisien vuosien ajalla käymäni yhteiset ajat olivat hienoja ja antoisia monella tavalla. Toivoisinkin ohjelman sisältämien ajatusten tulevan vieläkin laajemmin ihmisten tietoisuuteen ja aiheuttavan aiheeseen liityvien keskustelujen lisääntymisen.
KIITOS HYVÄSTÄ OHJELMASTA!
vanhusten huolto on aivan retuperällä suomessa . Täällä ei välitetä ihmisistä se siitä mieleen tulee
Vanhuksia ei kuunnella heille ei kerrota tarkkaan esimlääkärissä mistä on kyse mitä varten joku lääke yhtäkkiä vain on lisätty ja pt tämä vanhus ei ymmärrä miksi voi yhtäkkiä huonommin mistä johtuu niinja sitten päivystyksenä kiireesti hoitoon sydänlääkettä olikin nostettu tuplasti ja sehän se olikin syy lisäksi liian suuri annos nesteenpoistolääkettä ja ei mitään kalium ja natrium arvoja kotrolloitu riittävästi niinpä niin Onni oli että sai hoitoa pätevä lääkäri sattui kohdalle lisäksi omaisten yhteyden otot ja lisäksi valitukset eteenpäin auttoivat vähän että joutuvat paremmin asioita hoitaan . Mutta vain muutaman kuukauden meni ok taas sama juttu joku lääkäri terveyskeskuksessa ei ollutkaantietoinen että se tupla annos sydänlääkettä on kohtalokas ja määräsi uudelleen ja niin taa s meni vanhus huonompaan voimattomaksi väsyneemmäksi ei pystynyt itse nousemaan yläs tuolilta ym
no sitten kiireesti pois liika lääke kun tarkisteli lääkitystään että sehän on tuplaantunut ,oli vain dosetista ottanut ne kotihoidon jakamat lääkitykset . Jatkossa sitten aina tarkistaa ja sukulainen joka on sairaanhoitja tarkistaa aina tilanteen ja nyt kun on lääkärille seuraava aika kysyy potilas suoraan että onko aikomus oikeesti hoitaa vai tappaa hänet kun noin on taas jaettu ja määrätty sydänlääkevarsinkin . Heti kun jätti sen toisen pillerin pois vointi koheni nopeasti ok ja ontaas jaksanut paljon paljon paremmin ja jaksaa nousta itse ylös ja hoitaa asioita. Hämmästyttävää ettei vanhuksia kunnioiteta ja pidetä enää täysivaltaisina ihmisinä joiden kansa pitää puhua ja kerto ajoka ikinien asia ja vaiva ja syyt miksi jotain ja laboratoriokokeet on otettava varsinkin kun on diureettilääkitys ja on sydänlääkkeitä . Miten se voi jossain olla niin vaikeaa
Tämän olen vierestä seurannu ja on paljon muita mokia ollut joihin on sitten joutuneet puuttumaan sukulaiset että tilanne on kunnossa . Nyt on onneksi hyvin ja jaksaa ja virkeänä kotona pärjäilee ominpäin ja suunnitelmina on sitte reissua virkistystä edes kerran vuodessa kylpylään menossa hyvä näin . Hänkin on veronsa maksanut ja pitkän työelämän tehnyt ja on ansainnut kunnollisen asiallisen kohtelun loppuelämälleen
Olisi mielenkiintoista tietää, miten studiolaiset haluaisivat , että heitä hoidetaan sitten, kun ei enää yksin kotona pärjää . Olisiko parempi saada hoito kotiin erilaisten tukitoimien avulla , esim . pesuapu, siivousapu, ateriapalvelu, kotisairaanhoito jne. Näitä palveluja voisi räätälöidä jokaisen tarpeen mukaan. Näihin voisi kehitellä viriketoimintaa esim kyydityksillä yhteisiin tilaisuuksiin muutaman kerran kuukaudessa. Toinen mahdollisuus olisi muuttaa palvelutaloon, jotka ovat eritasoisia . Vanhainkodit olisivat se viimeinen vaihtoehto - luulisin- jo hoidon kalleuden takia. Omana työssä saamani kokemuksen tuomana mielipiteenä , pidän kotihoitoa parhaana ja edullisimpana vaihtoehtona. Kotihoitoa vain pitäisi kehittää edelleen niin, että entistä huonokuntoisimmat pystyisivä asumaan omassa kodissaan . Perushoito alkaa jo olla monissa kunnissa hanskassa, kunhan vain henkilökuntaa olisi tarpeeksi. Virikkeet vain ovat vähissä sellaisilla, jotka eivät pääse ilman apua kerhoihin, ulkoilemaan jne... Tähän asiaan pitäisi mielestäni panostaa entistä enemmän.