Uskaltaisin, mutta en sijoittaisi osakerahastoihin, kuten Erkki Sinkko kehotti. En, vaikka osakkeita saisi halvemmalla nyt.
Olen varovainen enkä pidä sijoitusta virikkeenä tai mukavana puuhana, kuten ym. sijoittaja aamulla sanoi, tosin hieman toisin sanoin. Kannatan erästä lyhyenkoron rahastoa, jonka kolmen vuoden tuotto on 11 % luokkaa ja jossa on pienet kulut. Lisäksi "hajasijoittaisin" mahdollisia varoja eri pankkien sijoitustileille tai määräaikaisille tileille, esim. H- ja S-pankkeihin. Asuntohypokaan ei ole hassumpi ajatus.
Kyllä Sinkko oli oikeassa, nyt kannatta sijoittaa. Luulen että tämän laman pohjat nähtiin tuossa 3-4 viikkoa sitten. Kurssit kimmonneet kymmeniä prosentteja.
Kiinostaisi tietää kuinka moni seniori seuraa kursseja päivittäin ja käy kauppaa arvopapereilla?
Säästäjien seniorikerho pystyyn tälle ST 55 palstalle.
Oli mielenkiintoista lukea kommenttejasi, pilvikirsikka. Kiitos, että osallistut keskusteluun. Oletteko muutkin käyttäjät sitä mieltä, että Erkki Sinkon ohje ei ole paras mahdollinen? Hänhän muun muassa totesi, että nyt kun pörssit ovat alhaalla, on oston paikka. Terveisin: Studio55:n toimitus
pilvikirsikka
2009-02-10 09:46Uskaltaisin, mutta en sijoittaisi osakerahastoihin, kuten Erkki Sinkko kehotti. En, vaikka osakkeita saisi halvemmalla nyt.
Olen varovainen enkä pidä sijoitusta virikkeenä tai mukavana puuhana, kuten ym. sijoittaja aamulla sanoi, tosin hieman toisin sanoin. Kannatan erästä lyhyenkoron rahastoa, jonka kolmen vuoden tuotto on 11 % luokkaa ja jossa on pienet kulut. Lisäksi "hajasijoittaisin" mahdollisia varoja eri pankkien sijoitustileille tai määräaikaisille tileille, esim. H- ja S-pankkeihin. Asuntohypokaan ei ole hassumpi ajatus.
En lähde arvailemaan koska pörsseissä on "pohjat".
Melkein kaksi vuotta on menty laskevilla kursseilla. Tämä paljon esimerrkinä käytetty Nokia ! Sitä saa tänään alle kympillä, vuosi sitten Nokian kurssi oli 25 €. Toivon että osakkeen arvo nousee roimasti, koska piensijoittajilla sitä myös on.
En sitä omista yhtään, mutta en ole valmis ostamaan tällä hetkellä.
vejuvee
2009-02-10 10:17
Kyllä Sinkko oli oikeassa, nyt kannatta sijoittaa. Luulen että tämän laman pohjat nähtiin tuossa 3-4 viikkoa sitten. Kurssit kimmonneet kymmeniä prosentteja.
Kiinostaisi tietää kuinka moni seniori seuraa kursseja päivittäin ja käy kauppaa arvopapereilla?
Säästäjien seniorikerho pystyyn tälle ST 55 palstalle.
Olen varovaista tyyppiä, kartuttelen varojani sen minkä pystyn ja olen seurannut taloutta ja yhtiöiden kursseja aika aktiivisesti.
VIRTUAALISEEN NettiSijoittaja -kilpailuun (Kauppalehti) olen osallistunut Internetissä parina vuonna. Parhaat onnisumiset siellä koin kesäkuussa -07 kun Islantilaiset osti eQ-pankin. Suosittelen kaikille ylläpitämään jotain VIRTUAALISTA salkkua, että saa kuvan sijoitetun pääoman + tuoton kehittymisestä.
Kysymykseesi vastaus, että en käy kauppaa suorilla osakkeilla tällä hetkellä.
Itse ostin Nordeaa eilen. Koska yritykset joutuvat maksamaan nyt korkean marginaalin lainoistaan niin pankki tienaa ainakin samat 3300 miljoonaa euroa kuin viime vuonna. Valtio takaa lainat elvytyksen nimissä verorahoila joten pankki voi lihottaa omaa ja osakkeenomistajien kukkaroa ilman luototappioriskiä :-)
"HYVÄT NEUVOT JA PÖRSSIN POHJAT"
Kymmenen päivää sitten optimistisuus kukki. Toi esimerkki Nokia on nyt 8,40€ /osake. Euron verran arvo kadonnut kymmenessä päivässä. Eipä tarvi kummonen guru olla kun voi ennustaa pörssikurssien vielä laskevan tämän vuoden aikana.
virtuaali
2009-02-10 10:42
En lähde arvailemaan koska pörsseissä on "pohjat".
Melkein kaksi vuotta on menty laskevilla kursseilla. Tämä paljon esimerrkinä käytetty Nokia ! Sitä saa tänään alle kympillä, vuosi sitten Nokian kurssi oli 25 €. Toivon että osakkeen arvo nousee roimasti, koska piensijoittajilla sitä myös on.
En sitä omista yhtään, mutta en ole valmis ostamaan tällä hetkellä.
Kaikki rahani menevät arjen kuluihin.Jos olisi varaa, sijoittaisin itseeni eli terveydenhoitoon ja kylpylämatkaan
Kuulin hauskan jutun sijoittamisesta:
Liituraitapukuinen mies tarjoaa iäkkäälle naiselle fantastista mahdollisuutta:
"Sijoittakaa rahanne; ne kaksinkertaistuvat puolessa vuodessa!"
Rouva tuumaa: "Lisää rahaako? Nuori mies; tässä iässä en osta edes vihreitä banaaneja!"
Mie en välitä koko raha-asioista. Mies jos vähän katsoo. Meillä pannaan tuhlaten,koskas jos ei nyt. Harmi vaan,ettei jaksa enää maailmallakaan riehua. Paljonkos sitä saa syömällä kulutettua. Pappa kun tuo ruualla yhden kaljan pöytään,niin minä sanon,että koeta nyt juoda ,kun vielä kerkiät. Se on paha,kun se ei pysty eikä tykkää edes konjakista tai viskistä. 