Kuka valvoo että oikeuslaitoksissa päättävät henkilöt, tuomarit,asianajajat jne. ovat"terveitä"elikkä eivät ole esim. narsisteja, luonnehäiriöisiä? Sama koskee myös sosiaaliviranomaisia. Miten paljon vaikuttaa esim. käräjäoikeuden tuomarin ja asianajajan tuttavuus päätökseen? Luonnehäiriöisten henkilöiden tunnistamisen vaikeus on oikeuslaitoksilla kuten sosiaaliviranomaisillekin.En ole koskaan kuullut että mainittuja viranomaisia olisi julkisesti epäilty. En usko täysin edellämainittuihin viranomaisiin.
Avioeroni myötä -80 luvulla minua vastaan tuli lukuisia rikosilmoituksia. Erään kohdalla nimismies ehdotti, että jos minulla olisi asiat hyvällä mallilla yläkertaan, niin pääsisin vähällä. Tuosta vähän tuohduin ja esitn hänelle, että hoitaa virka-aikana vai virka-asioita ja jättää uskon asiat vapaa-ajalle. Tästä vallesmanni meinasi, että tulen katumaan noita sanoja. Arvelin hänelle, että minun tekemuiseni kestää tutkia. Muutaman vuoden kuluttua minut tuomittiin pesän kavaltamisesta. Olin maksanut eron vuoksi lopettaman työsuhteen johdosta nuorelle miehelle erorahaa. Poika oli otettu kiinni juhannuksen alla ja uhattu pitää yli juhannuksen putkassa, ellei tunnusta saamaansa korvausta perusteettomaksi. Minä sain rahat takaisin, mutta tuomio tuli kummallekin. Syyttäjälaitosta on ilmeisesti muutettu tämän jälkeen, mutta mahtaakohan kuvatunlainen mielivallan käyttö olla loppunut? Yhteiskunta menee kakenaikaa säädellymmäksi ja harkinta jää vähemmälle. Asioiden ratkaisemisssa harkinnan käyttö olisi hyvä, mutta meillä ei taida olla harkintakykyisiä viranomaisia joka paikassa.
Eipä juurikaan yksityinen ihminen saa oikeuta.Minua hiukan ihmetyttää kotivakuutuksen yhteyteen lyöty oikeusturvavakuutus.Saiskohan siitä vakuutuksesta apua,jos mökki palaisi ja olisi tyytymättömyyttä korvauksen suhteen.
Aikoinaan taistelin liottimien viemäristä nousevista hajuista,kysyin silloisiesta vakuutusyhtiöstä,olisiko mahdollisuus ehkä saada oikeusapua,minulle vastattiin ei tiedä ennenkuin asia olisi käsitelty.Siis???
En tietenkään vienyt oikeuteen,kun virma joka oli minun mielestä asiaan syyllinen,heidän perheen jäsen oli työssä asianajotoimistossa.Minua jopa uhkailtiin oikeuteen viemisillä.
Ei se mitään vaikka en oikeutta saanutkaan.Kaksi tekemääni rikosepäilytutkimusta päästi lopulta meidän perheen näistä liottimien hajuista.