Studio55 -keskustelut

14.12.2011 07:22

Millaisia tarinoita olet kuullut sukulaisiltasi tai ystäviltäsi vanhasta Viipurista? Entä oletko vieraillut kaupungissa nykypäivänä? Millainen kaupunki Viipuri on nykyään?

16.12.2011 12:55

Hei kaikki höpönassut siellä!

Lapsuudenkodissani isäni kertoi meille sotajuttujaan talvisodan ja jatkosodan ajalta ja liioitteli ja valehteli sen kuin kerkesi. No, ainakin me voitettiin sota ja ilman isäni "suurenmoista ja jaloa sankariosuutta" me puhuttaisiin täällä venäjää (näin väitti isäni ainakin).

Aitini kertoi sodanaikaisen kotirintaman asioista niin elävästi, että tuntui kuin olisin elänyt silloin, vaikka en ollut silloin vielä syntynytkään. Synnyin samana vuonna kuin Stalin kuoli. Vaikka äitini  kouluttautui lotaksi, niin kolmen pienen lapsen vuoksi hän joutui jäämään kotiin. No, isäni haavoittui kranaatin sirpaleista sääreen ja joutui hoidettavaksi Viipurin sairaalaan, minne äitini lähti häntä katsomaan. Viipurissa äitini joutui ottamaan taksin, koska ei löytänyt sairaalaan ja taksinkuljettaja teki pokkana u-käännöksen ja jätti hänet kadun toiselle puolelle, sillä siinä se oli  ... sairaala. Taksinkuljettaja ei velottanut mitään ... hymyili vain. Äitini osti Viipurista tuliaisiksi harmaakantisen ja harmaasivuisen valokuva-albumin, jossa oli pieniä kuvia Viipurista. Sitä katseltiin penskoina usein, ja vanhempani kertoivat kuinka suuri suru oli menettää kaunis Viipuri viholliselle.

80-luvulla vierailin ensimmäisen kerran Viipurissa ja totesin, että ei se ainakaan kaunis ole. Kaikki oli harmaata ja likaista aivan kuten sen albumin kannet ja välilehdet. Tuskin tunnistin Viipurin rakennuksia samoiksi kuin oli niissä kuvissa. Viipuri ei enää ole se sama Viipuri, joka menetettiin, joten turha sitä on haikailla takaisin. Viipuri oli sentään Suomen sivistyselämän, taiteen ja kulttuurin kehto ...  (syvä huokaus)  ... mennyt mikä mennyt .. nyt eletään tätä päivää.

16.12.2011 21:14

anne-margareta
2011-12-16 12:55

Hei kaikki höpönassut siellä!

Lapsuudenkodissani isäni kertoi meille sotajuttujaan talvisodan ja jatkosodan ajalta ja liioitteli ja valehteli sen kuin kerkesi. No, ainakin me voitettiin sota ja ilman isäni "suurenmoista ja jaloa sankariosuutta" me puhuttaisiin täällä venäjää (näin väitti isäni ainakin).

Aitini kertoi sodanaikaisen kotirintaman asioista niin elävästi, että tuntui kuin olisin elänyt silloin, vaikka en ollut silloin vielä syntynytkään. Synnyin samana vuonna kuin Stalin kuoli. Vaikka äitini  kouluttautui lotaksi, niin kolmen pienen lapsen vuoksi hän joutui jäämään kotiin. No, isäni haavoittui kranaatin sirpaleista sääreen ja joutui hoidettavaksi Viipurin sairaalaan, minne äitini lähti häntä katsomaan. Viipurissa äitini joutui ottamaan taksin, koska ei löytänyt sairaalaan ja taksinkuljettaja teki pokkana u-käännöksen ja jätti hänet kadun toiselle puolelle, sillä siinä se oli  ... sairaala. Taksinkuljettaja ei velottanut mitään ... hymyili vain. Äitini osti Viipurista tuliaisiksi harmaakantisen ja harmaasivuisen valokuva-albumin, jossa oli pieniä kuvia Viipurista. Sitä katseltiin penskoina usein, ja vanhempani kertoivat kuinka suuri suru oli menettää kaunis Viipuri viholliselle.

80-luvulla vierailin ensimmäisen kerran Viipurissa ja totesin, että ei se ainakaan kaunis ole. Kaikki oli harmaata ja likaista aivan kuten sen albumin kannet ja välilehdet. Tuskin tunnistin Viipurin rakennuksia samoiksi kuin oli niissä kuvissa. Viipuri ei enää ole se sama Viipuri, joka menetettiin, joten turha sitä on haikailla takaisin. Viipuri oli sentään Suomen sivistyselämän, taiteen ja kulttuurin kehto ...  (syvä huokaus)  ... mennyt mikä mennyt .. nyt eletään tätä päivää.

Minullekin juohtu mieleen ratkiriemukkaita muistoja vanhasta Viipurista,jossa vanhempani tapasivat 30-luvun lopulla.Isä armeijan leivissä ja äiti töissä Viipurin uudessa sotilassairaalassa.

No sodathan siitä sitten tuli ja lopulta rauhakin -44 Mutta aina isä muisti kokkapuheissaan veistää iloisesti miten Viipurista paettiin paniikissa 20.6.-44 että paidanhelmat lepatti  Ja vaikka monitaitoinen mies olikin,ei ehtinyt joka paikkaan.Kun piti siellä Ihantalassakin niitä ryssiä jonkun tappaa! Voi kuinka meidän lasten silmät loistivat kun hän elävästi loi kuvan kranaatin sirpaleesta joka kalliosta sinkoillen vei toisen silmän

-Iski sitä lasisilmää ja jatkoi myhäillen:`Eikä sillä hyvä, piti jonkun veijarin vastapuolelta vielä ampua luoti polveen.` -Silloin meinasin jo suuttua,taatto tuumasi mutta iloisena veikkona antoi kantaa itsensä vähemmän rautaiseen paikkaan.

Taksit oli siinä sesongissa vähän tiukassa,piti vaan jaksaa odottaa.Mutta monta hauskaa sotatarinaa jätti tämä kenttä-kersantti,siviilissäkin aika hulivili,jälkeensä.

Ehkäpä tapasi ann-margaritan faijankin hospitaalissa hurvitellessaan

Kyllä sota luo jotain suurta!

 

17.12.2011 22:59

Voi että on ollutkin ann-margaritan taival kivillä päällystetty.Isi kävi vähän vaan haavoittumassa ja sitten lotat palvelivat sankaria kolmessa vuorossa,yötä päivää.

Mikä saatanan provokaattori tuo pedersören perssilmä on? En uskoisi Mtv3:kaan noin matalalle yltävän .. Tai mistä sitä tietää,,

Tiedätkö muuten `ann-margarin`saiko isäsi sukupuolitaudin sodan aikana,kun seikkaili selustassa lottien kanssa

Silloin oli gonokokkia liikenteessä