Olen aikaisemmin kirjoittanut Budapestin matkasta(studio55),joten laitan kuvan
matkalla olleista ja toivotan TEILLE KAIKILLE HYVÄÄ KESÄÄ
terv.-jatta
1981 ensimmäinen automatka.
Olimme kaikki lomamme penskat pienestä pitäen mukana autolomilla. Umkariin ensimmäisen kerran 1981.
Sen jälkeen tenavien kanssa kahdesti. Viimeeksi 1985.
Kahdestaan olemme käyneet siellä neljästi. Viimeeksi 2007.
Viimeiset reisut olemme tehneet lentämällä Muncheniin ja siltä vuokraamalla utolla kierrelleet Unkaria ja Itavaltaa.
Muutamia perheystäviä on mutta näistä on jo ensimmäinen, suomen kieltä opettanut pappi on kuollut.
Tuttavat ovat Budapestisa, Ketskemetissä ja Diosjönössä.
Aina on ollut mukava mennä. Varsinkin alkuvuosina oli vastaanotto ylisydämellinen. Diosjönössäkin perhe siirtyi itse telttamajoitukseen pihan perälle ja tyhjensi talonsa meidän käyttöömme. Makuuhuoneessa oli ranskalaiset konjakit ja pikkupurtavat, suolaisia ja makeaa.
En tietenkään puuttunut konjakkiin koska se on heille kallista vaan nautin isännän itsensä työpaikkansa pannussa keittämään palinkaan.
Isantavaki otto töistään vapaapaivän toimiakseen oppainemme Budapestissa.
Ketskemetissä olemme joka käynnillä vierailleet paikallisen ystävämme luona. Siellä muutaman kerran yöpyen. Tartteeko enää enempää sanoa?!
Jó estet kívánok! Terveisiä Budapestista! Nyt olen tehnyt tuolla aiemmin mainitsemani toisen matkani Budapestiin yli 30 vuoden tauon jälkeen. Upea kaupunki, ei voi muuta sanoa! Sen varmaan myös totesitte te, jotka kävitte siellä joulumarkkinoiden aikaan.
Tyttären kanssa tutustuimme kaupunkiin monelta kantilta Budan ja Pestin puolelta sekä Tonavan aalloilta käsin illallisristeilyn merkeissä hienossa iltavalaistuksessa. Tuli ajeltua bussilla, ratikalla ja metrolla ja tietysti käveltyä jalat kipeiksi. Niin paljon nähtävää ja koettavaa; komeita rakennuksia, kauppahalli, kahvilat herkullisine leivoksineen jne. Nautimme myös upeassa oopperatalossa La Bohéme-esityksestä; esityskieli oli italia ja tekstitys unkariksi, mutta ei se meitä haitannut. Eläintarhassa käynti oli sekin elämys. Sieltä löytyi eläimiä pikku ötököistä virtahepoihin ja kirahveihin ja kaikkea siltä väliltä. Hieno matka kaiken kaikkiaan!
Kuvassa lapset ja vähän isommatkin vilvoittelevat suihkulähteissä. Sattui nimittäin olemaan todella helteiset ilmat.
Studio55.fi käsittelee tänään uudemman kerran Unkaria. Tällä kertaa näkökulman aiheeseen antaa Jaakko Salonoja, joka perusti 1990-luvulla maahan viinitilan. Keskustelu Unkarista jatkuu tässä ketjussa!
Se oli yhdeksänkymmen luvun alkua, kun meillä Finnjet laivalla oli Unkarin viikot kahtena vuonna peräkkäin.
Oli se mahtavaa, tuli 10-15 henkinen mustalais orkesteri soittamaan saliin, tuli tarjoilijoita kansallispuvuissaan auttamaan .
Omallekohdalle osui kuitenkin ne 3-4 kokkia jotka toivat meille sen piristyksen ja väriloiston Unkarin kulttuurista harmaaseen suomalaiseen keittiöön. Tuli elämää lieden viereen, unkarilainen pääkokki pää punaisena huusi meille käskyjä ja suuret gulassipadat ja liemet porisivat hellalla, samalla kun käytäviltä ja salista kuului upeata mustalaistanssi musiikkia. Olisi ollut mukavaa joskus käydä kylässä balaton järven rannalla näitten ystävien luona joilta saimme kyläkutsut, jostain syystä sekin asia jäi silletielleen, mutta menkää ihmeessä unkariin jos on mahdollista. Kevään odotusta kaikille,,a..



Elina/Finmatkat
Kysyit;"onko kukaan ollut studio55:n matkoilla?
Tästä osiosta löytyy pari kuvaa hienosta Budapestin-matkastamme.
Yritin etsiä aikaisemmin kirjoittamaani matka-kuvaustani,vaan en löytänyt
-revontulet-
Ajatella,siitä on 24-vuotta,kun olin 10-vuotiaan tyttäreni kanssa Unkarissa.Hieno matka se oli.Olimme Budabestissa puoli viikkoa ja tutustuimme erilaisiin nähtävyyksiin ja seilattiin Tonavalla...Erityisesti on jäänyt mieleeni mustalaisorkesteri,joka soitti hotellissamme iltaisin.Tosi kaunista kuunneltavaa.Ruokaa oli runsaasti tarjolla,joskin se oli aika rasvaista.
Kyläilimme unkarilaisissa perheissä,ajettiin pustan halki Nyiregyházaan,josta jäivät mieleeni lämpimät uima-allas-lähteet,joissa oleskelimme.
Sää oli meille suosiollinen,matkasimme sinne kesäkuun kymmenen päivän tienoilla.Paluulennolla sattui viereeni Mikkeliläinen rouva,joka oli palaamassa Balaton järveltä.Suositteli kovasti ko.paikkaa.Eipä ole tullut käytyä,josko joskus...