Studio55:ssä vierailee tänään Ranskan kulttuurin asiantuntija Tarmo Kunnas, joka keskustelee Pirjo Haapojan kanssa maan monipuolisesta kulttuurista ja ihmisistä. Netissä kerromme muun muassa miten turistia yritetään huijata maailmalla. Mitä mieltä sinä olet Ranskasta ja ranskalaisista ihmisistä? Oletko joutunut maailmalla ryöstöyrityksen kohteeksi?
Ohjelman alussa Pirjo siteerasi jonkun jäsenen lausumaa, että meillä eläkeläisillähän on aikaa ja rahaa. Ja sen rahan voi käyttää vaikkapa matkusteluun.
Ei pitäisi yleistää. Meitä eläkeläisiäkin on moneen kelkkaan. Aikaahan on varmaan lähes kaikilla, rahaa sen sijaan ei. Monet meistä kitkuttavat pienellä eläkkeellä ja yrittävät saada tulot riittämään menoihin. Läheskään aina se ei onnistu, monestakin syystä. joten ei siinä juuri matkoista haaveilla muutoin kuin matkaesitteitä katselemalla.
Joo kävin Paariisissa siellä oli ruoka ja juoma hyvää ja paljon katsottavaa,myös tytöt oli tosi nättejä punaisessa myllyssä!
Kirsikka
En ole matkustanut Ranskassa, mutta olen työskennellyt kahteen otteeseen usean eri kansakunnan joukossa, jossa on ollut mm. ranskalaisia.
Ranskalaiset ovat erinomaista väkeä, tietävät ja ovat tietävinään paikkansa maailmassa ja ovat lähes joka kolkassa täällä pallolla, mihin ei mm amerikkalainen turisti eksy.
Kaikki edellä mainittu pitää paikkaansa ranskalaisista....he todella "tietävät", minkä verran pitää antaa juomarahaa ravintolassa. Jos annat liikaa, he ottavat yhteisestä pöydän maksusta pois ja antavat takaisin sinulle.
Ranskalainen arvostaa naiskaunetta ja miehet tekevät "sen eteen lähes mitä tahansa". Toin kerran ranskalaisille ystävilleni Suomesta Elysee NO 1 kuohuviiniä ja olivat ihmeissään. Kun luettelin pitkät ....kesäyöt ja viinimarjojen valon saanniin.... Elyseen raaka-aineina...olivat myytyjä. Kylmäsavulohen kanssa sitten maistelimme Elyseetä saadessani ....kohteliaisuuksia viinistämme. Ranskalaisten ja englantilaisten välillä on selvää jännitettä. Kun menimme ranskalaisten kolleegojeni kanssa baariin lopuksi eräässä Balkkanin maassa tarkoituksena juoda ranskalaista konjakkia, meillä ei hevin sitä annettukaan. Syy oli se, että "ranskalaisen konjakin" pullojen sisältö oli väärennettyä.
Ranskalaisissa on tyyliä, varsinkin naisissa, osaavat tehdä hienoja ja kauniita esineitä, vertaa autot, lentokoneet, helikopterit ja parasta on se, että "ymmärtävät elämää laajassa merkityksessä".
Kyllä olen lomaillut Ranskassa melko paljon. Muutaman kerran Ranskan Riviera ajeltu ja siellä Cannes, Nice, San Remo St.Tropez, Marseille ja tietenkin myös Monaco. Ah niitä upeita maisemia, mitä Rivieeran rannikolla on.
Parisissa olen käynyt neljä kertaa, aina viikon kerrallaan, Pariisi on paikka missä täytyy olla pitkään, että ehtii jokaisen paikan katsomaan mistä on lukenut. Kunhan tulee turistin tavalla katsottua, Riemukaari, Eiffeltorni sekä tietenkin Punainen mylly. Sinne sisälle saakka en ole vielä päässyt, yhden illan istuin ja katselin miten iltapukuiset ihmiset menivät katsomaan kabareeta. Kyllä teki mieli, mutta eihän turistilla ole sellaisia asusteitakaan millä kelpaisi sisälle.
Pariisissa on aivan loistava metroliikenne, millä pääsee siirtymään hyvin vaivattomasti paikasta toiseen. Hyvät kengät on kyllä myös tarpeen, siellä tulee käveltyä paljon päivässä.
Oma viehätyksensä on myös kävellä Champs Elysees vaan katsella ja ihmetellä. Ja onhan siellä Versaillesin palatsi, missä myös saa päivän kulumaan.
Pariisi on kyllä rakastavaisten kaupunki, niinkuin siitä sanotaan. Voi kävellä käsi kädessä ja istahtaa juomaan terassille lasillinen viiniä tai syödä hyvin ja hitaasti.
Pariisia suosittelen jokaiselle, joka pitää kaupunkilomasta! Miramar



"Oletko matkustanut Ranskassa?"
Olen pari kertaa Pariisissa ja Lemonissa. Olen myös osallistunut Normandian ympäri pyöräilyyn, jolla reissulla tutustuttiin upeisiin linnoihin, juustoloihin ja siideri-ja calvadossin valmistus tiloihin. Maistiaisiakin jonkin verran. Calvadostilalta saimme pullon mukaan, emme voineet kovin paljoa "naukkailla" , koska kulkuvälineemme oli tosiaan polkupyörä ja päivämatka vasta alkumetreillä. Calvados nautittiin sitten yhteisellä illallisella, tietysti juustojen ja hedelmien kera ranskalaisittain. Reissusta on ihanat muistot ja muutama valokuvakin tallella. Suosittelen kaikille.
terveisin studio66
kkj
2010-01-13 13:47
marttalotta
2010-01-13 10:29Ohjelman alussa Pirjo siteerasi jonkun jäsenen lausumaa, että meillä eläkeläisillähän on aikaa ja rahaa. Ja sen rahan voi käyttää vaikkapa matkusteluun.
Ei pitäisi yleistää. Meitä eläkeläisiäkin on moneen kelkkaan. Aikaahan on varmaan lähes kaikilla, rahaa sen sijaan ei. Monet meistä kitkuttavat pienellä eläkkeellä ja yrittävät saada tulot riittämään menoihin. Läheskään aina se ei onnistu, monestakin syystä. joten ei siinä juuri matkoista haaveilla muutoin kuin matkaesitteitä katselemalla.
Olet aivan oikeassa. Muuten mukavan ohjelman alku oli varsin mauton tuon yleistyksen takia. Ei todellakaan jokaisella eläkeläisellä ole varaa matkustella eikä moneen muuhunkaan asiaan. Oma matkailuni on valinta kysymys: kaikki rahat Pariisiin!
Muutenkin olen pannut merkille, että tämä päällisin puolin leppoisa ohjelma tuntuu olevan suunnatun hyvätuloisille senioireille: ei niinkään kaikille eläkeläisille!
Nyt veitte sanat suustani.Aivan samaa mieltä, että vauraille on monet aiheet tarkoitettu.Ei oikeastaan pieneläkeläisille montakaan aihetta.Miten tulla minimi tuloilla toimeen ja iloita elämästä.Ilmaisista iloista.Tokihan nekin on löytynyt olosuhteiden pakosta monella.
Olen käynyt Pariisissa kaksi kertaa. Vuonna 2000 huhtikuussa, valaistu Eiffeltorni oli upea näky.
Metroilu oli suorastaan suurta seikkailua.
Mona Lisaa kävin myös katsomassa. Seinellä ,laivamatkalla näki paljon kauniita maisemia ja vanhoja, kauniita rakennuksia. Katutaiteilijoiden töitä oli kiva katsella ja tehtiinhän meistäkin sellainen perinteinen kuva, nopeasti syntyi ja oli näköisemme.
Pariisin matkailuun!
Edellisissä kirjoituksissa, oli paljon kielteisiä mielipiteitä. Jos Pirjo siteerasi jonkun jäsenen lausumaa,
että eläkeläisillä on rahaa ja aikaa matkustella, Sehän oli tämän jäsenen mielipide. Minusta ei kaikista asioista
tarvitsi vetää hernettä nenäänsä, Kyllä sitä itsekullekin tulee lausuttua asioita miettimättä tarkemmin, samoin kun
kirjoituksissa ei kaikki pisteet ja pilkun ole kohdallaan,
Joku oli sitä mieltä että ohjelma on suunnattu hyvätuloisille senijoreille. Siinä ole kyllä täysin erimieltä.
Studio55:ssa läytyy asiaa jaidasta laitaan, jokaiselle jotakin. Hyvin mielenkiitoisia aiheita!
Vielä Pariisiin matkustavat. Käykää ihmeessä tervetimässä Mona-Lisaa. Hän närkästyisi aivan totaalisesti
jos hänet unohdetaan. Antoisia matkoja!
Mitta täysi!
1971 jälkeen olemme vierailleet usein Ranskassa.
Lounais-Ranska on jäänyt tuntemattomaksi.
Pidän elämäntyylistä ja huolettomasta asenteesta mutta omahyväinen itsekkyys ja kopeus muutamissa tilanteissa on saanut mittani täyttymään.
Yksi esimerkki. Tulemme merialpeilta Nizzaan ja ajattelin alkuillasta saavani helpoimmin majoituksen lentokentän välityksestä.
Ranskaa en osaa joten tarjoan sitä iänikuista englantia. Ei tule mitään.
Vaihdan saksaksi. Sama tulos. Yritän muutaman kerran kumpaakin. Ei onnistu. Lapsemme ( alle 10v) alkavat hermostumaan.
Kokeilen vielä ruotsia ja kiroilen suomeksi. Nyt tämä nuorehko naisihminen suostuu ymmärtämään englantia jota hän puhuu minua paremmin.
Paskamoisempi tilanne. Olimme omalla autolla liikkeellä niiden bensalakon aikaan.
Motarin kansainvälisessä infopisteessä yritin selvittää mihin suuntaan minun kannattaisi lähteä.
Ukko ei noteerannut minua mitenkään. Välillä häipyi paikalta palaten takaisin. Ei sanonut sanan sanaa, edes ranskaksi. En saanut käyttää puhelintakaan.
Lähdimme umpimähkään Espanjan suuntaan ja onnistuimme saamaan sen nverran bensaa että valtakunnan vaihto onnistui.
Aikaisemmin olimme ajelleet varsin suuren osan lomistamme Ranskassa. Vähemmän kuitenkin kuinSaksassa ja Itävallassa, mutta kuitenkin.
Tuon episodin jälkeen pidin huolen ettei Espajan reisuillamme tarvinnut Ranskassa yöpyä.
Opasteethan siellä ovat perseestä mutta se on pienempipaha johon ehti tottumaan.
Mielenpainuvin muisto on Pariisin Latinalaisen korttelin ravintolan ruuasta, jonka tilasimme seurueellemme. Päätimme tlata Medium (puoliraaka Pihvi koko porukalle) . Puolentunnin odottelun jälkeen saimme vahvistuksen siitä että Herttoniemen Mac Donals on parempi vaihto ehto kuin Pariisi ruokailijalle. Saimme nimittäin joka heppu Hienon 180 Grammasen ulkofileepihvin suolalla ja mustaapippurilla maustetun, 10 sekuntia kylmällä liedellä molemmin puolin paistetun pihvin.. Että se siitä Pariisin hienosta Gourmet ruuista..Terveisin A...


Maailma käsissämme::
Oletteko hyvät Studio 55 jäsenet huomanneet , että näitä palstoja lukee koko Universumi, eli koko maailma. Se on hieno asia , vanhaan aikaan kun kirjoitettiin kirje poika / tai tyttöystävälle Amerikkaan / Austraaiaan / tai Sotkamoon se saattoi kestää päiviä. Mutta nyt , SE ON SIINÄ eli koko maailma on sinun , lukuunottamatta kuuta.Hienoa tämä nyky maailma tekniikaltaan, antaa mahdollisuuden meille Peräkammarin pojille mahdollisuuden avautua...A:...

