Mummin suru
Tyttäreni ilmoitti yllättäen viime kesänä että muuttavat miehensä kanssa eri osoitteisiin ’yhteisellä päätöksellä joksikin aikaa’. Heillä on kaksi pientä lasta 4v ja 2v. Asuivat idyllisessä omakotitalossa lasten sekä kahden kissan ja koiran kanssa. Kysyin liittyykö eroon kolmansia osapuolia, jonka tyttäreni kielsi, sanoi vain tarvitsevansa ajattelu aikaa.
Hyvin nopeasti paljastui, että tyttäreni oli kuitenkin löytänyt uuden miehen, mutta ei suostunut sitä myöntämään kenellekään vaikka asia oli ilmiselvä kaikille läheisillä jotka hänen käyttäytymistään seurasivat. Niin kuin sanotaan: punaista nenää ja rakastumista ei voi kätkeä…
Niin saivat lähteä ensin koira, sitten kissat ja seuraavaksi tyttäreni vuokrasi asunnon kaupungista, noin 70km päästä entisestä kodista ja vei lapset… Miehelle ei annettu mitään mahdollisuutta. Hänet jätettiin kylmästi viimeistelemään heidän yhdessä remontoimansa koti myyntikuntoon että tyttäreni saa rahansa siitä. Mies on koko heidän avioliiton ajan elättänyt koko perheen, tytär on ollut lasten kanssa kotona ja opiskellut, eli euroakaan hän ei ole talosta maksanut, josta nyt haluaa rahansa. Miehelle perhe ja koti ovat olleet koko elämä, hän on panostanut 110% kodin kunnostamiseen ja lasten kasvatukseen, tehnyt varmasti enemmän kuin osansa perheen eteen. Tyttärelleni tuntuu vaan nyt tulleen tarve elää elämättä jäänyttä nuoruuttaan, mennä ja bilettää uuden miesystävänsä kanssa. Lapset hän halusi, isän ja lasten tapaamisista neuvotellaan tai riidellään nyt joka kuukausi erikseen s-postilla kymmenien viestien verran (miehellä on vuorotyö, jonka vuoksi tapaamisia ei voi sopia joka toinen vko tms. sopimuksella). Tuntuu että tyttäreni haluaa edelleen vain pompottaa miestään, mikään ei tunnu hänelle sopivan. Isän tutustuminen lasten uuteen päivähoitopaikkaan venyi 2kk kun mikään aika ei sopinut tyttärelleni… Vastaavia esimerkkejä on lukemattomia.
Lapset ikävöivät koiraansa ja kissoja, itkevät isänsä perään jokaisen kotiin paluun yhteydessä, kyselevät päivittäin milloin isi tulee hakemaan ja kuinka kauan sitten voidaan olla isin luona… Nelivuotias osaa jo laskea kuinka monta ’yötä’ saavat viipyä tai pitää odottaa.
Lasten kanssa tyttäreni näyttää pärjäävän ok, mutta viikonloppuisin hänellä tuntuu jatkuvasti olevan menoja ja lapsille haetaan aina hoitopaikkaa. Valitettavasti itse asun toisella paikkakunnalla eikä minulla ole joka viikonloppu mahdollisuutta mennä lapsen vahdiksi. Tosin, ei minua tyttäreni luo kutsutakaan, jos uusi miesystävä on käymässä.
Olen nyt puolivuotta tätä itkenyt. Itken lasten ja vävyn puolesta, joita mielestäni on kohdeltu täysin kohtuuttomasti. Itken tyttäreni puolesta, sillä en usko että miehen vaihtaminen ratkaisee hänen ongelmiaan, uuden suhteen viehätys haihtuu aika nopeasti ja sitten huomataan mitä kaikkea on tullut heitettyä pois ja kuinka pahasti on monia ihmisiä loukattu. Pelkään kuinka hän jaksaa yksin lasten kanssa, opinnot ovat kesken, rahat vähissä, eikä työkokemusta vielä lainkaan… Minua pelottaa ihan oikeasti hänen ja lasten selviytyminen, mutta en voi tehdä juuri mitään.
Kertokaa joku jos teillä on vastaavia kokemuksia, kaikki apu olisi tervetullutta.
Heippa Maris! Ymmän varsin hyvin huolesi ja otan osaa. Meillä ei ihan vastaavaa ole, vaan vävyjä on ollut 2. Ensimmäinen on edelleen erittäin hyvissä väleissä kaikkien osapuolten kanssa ja ero oli vaikea. Ehkä menivät yhteen liian nuorina, mutta ei sitä vanhempana voi liikaa puuttua nuorten asioihin. Vävy nro 2 olikin sitten niin kamala tapaus, narsisti, joka jaksaa aiheuttaa ongelmia jatkuvasti, eikä kukaan tiedä loppuuko se koskaan.
sydäntäriipaisevia nämä asiat ovat, mutta emme valitettavasti vanhempina enää olla vastuussa niistä. Apuna minkä pystymme, tottakai, mutta mahdollisuuksien rajoissa kukin. Lapset ovat onneksi viisaita, kunhan kasvavat, ja meillä onneksi alkavat olla hyvällä mallilla, nuorinkin aloitti koulun ja 2 vanhempaa ovat sen verran isoja, että huolehtivat veljestään koulunkin jälkeen ihan suosiolla. Tosin pienellä diplomatialla ja luvallisella lahjonnalla...
mutta siitä olen onnellinen.
Nuorin ei enää haluaisi millään mennä isänsä luo sovittuina viikonloppuina, ja monta kertaa se ei edes onnistu, kun kaveri järjestää hyvin usein viime tipassa jotain muuta, ettei tarvitse pitää tapaamista. Hänellä on ensimmäisestä liitostaan 3 lasta, jotka myöskään eivät halua olla juurikaan tekemisissä isänsä kanssa.
Ei se vaihtamalla parane, mutta jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa, olivat ne mitä hyvänsä. Kun vaan malttaisi kunnolla tiedostaa ja harkita tilanteen lasten kannalta.
Lämpimät ajatukseni sinulle ja voimia jaksaa eteenpäin. Sinä olet oman osuutesi tehnyt vastuullisesti.
Maris,ymmärrän surusi ja vastoinkäymiset perheessäsi.Itselläni ei ole ollut juuri tällaista murhetta,mutta kaikennäköistä muuta kestämistä vuosikymmenien kuluessa.
Toki noita avioeroja olen nähnyt sukulaisten kohdalla ja viimemmäksi lähti lähinaapurilta émäntä´kahden pienen lapsen kanssa pois.-Samoin naapurin poika menetti vaimonsa ja kolme pientä poikaansa.-No onneksi heillä molemmilla on uudet vaimot ja asiat järjestyksessä.On talot ja uusia lapsiakin on tullut.-Toki isovanhemmat ovat olleet apuna lapsien hoitamisessa ja varmaan taloudellisestikin...
Surulle täytyy antaa oma aikansa mutta sitten vain pitää uskoa,että kaikki järjestyy parhain päin.Itselläni on aina ollut tapana sanoa:Asioilla on taipumus järjestyä!
Vuosien saatossa oma selviytymis-stratekiani on ollut kirjoittaminen-päiväkirjoja ym...Ja erilaiset harrastukset ja muutama hyvä ystävä joille on saanut puhua vaikeat asiat.
Niin vielä noista lapsista,kyllä he ihmeesti selviytyvät näistä vanhempiensa eroista kun ympärillä on muita rakastavia ihmisiä.Se vain aina surettaa,että miksi pitää noista tapaamisoikeuksista kiistellä?!
Sitten sanon yhden asian vielä tässä osiossa-Joka ikinen aamu olen lähettänyt toivomukseni jonnekin ávaruuteen´,että taakka ja murhe lähtisi harteiltani pois...Aina on helpottanut suruajan jälkeen.
Toivon sinulle jaksamista ja uskomista siihen,että asiat järjestyvät niinkuin niiden pitääkin.
Hyvää Uutta vuotta sinulle maris.
Olemme monet mummot voimattomia,lapset on aina, lapsia joista kannamme huolta,vaikka ne olisivat missä iässä.
Lastemme lapsiin vaan emme voi paljoakaan vaikuttaa,jos vanhemmat on ajattelemattomia.
Sanonpa vaan niinkuin äitini aikoinaan,"ei anneta sen isompaa taakkaa kuin minkä jaksaa kantaa".
Vuodet vierii ja surun ja huolehtimisen aika jatkuu niin kauan kuin meissä henki pihisee.
Ollaan vahvoja,ja niinhän me ainakin yritämme.Kaikkea hyvää toivotan uuteen alkavaan vuoteen.Nostetaan iso kämmen kuten presidentti Mauno aikoinaan ja sanotaan "kyllä se siitä".
Viesti poistettu koska sen kirjoittaja ei enää ole Studio55:n jäsen.
Kiitos teille kommenteistanne! Helpottaa kun edes voi jakaa asian jonkun/joidenkin kanssa, toisten ihmisten näkemykset ovat arvokkaita, muutoin sitä jää oman päänsä sisään pyörimään osaamatta katsoa asiaa kuin yhdestä kulmasta.
Vuoden vaihteessa minulla oli tilaisuus viettää aikaa pikkuisten kanssa, he ovat reippaita ja terveitä lapsia, riehuvat ja kiukuttelevatkin ihan normaalisti! Heidän näkeminen helpottaa aina.
Huoleni ei silti ole ohi, en tiedä mihin tämä tilanne kehittyy ja tyttäreni ja lasten tulevaisuus huolestuttaa minua kovasti. Mutta yritän oppia elämään tämän kanssa, auttamaan sen minkä voin ja saan ja muun ajan yritän elää mahdollisimman hyvää omaa elämääni. Ei kyllä aina ole ihan helppoa, mutta onneksi vuoden pimein aika on jo selätetty, joten OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE.
Hyvää alkanutta vuotta oli ilo lukea että sait viettää sitä pikkuisten kanssa yhdessä. Toivon että kaikki menee parhain päin iloisia hetkiä sinulle.
Mummolla 12v viikonloppuna ja yöpetillä mummolle tiukka kysymys,"miksi opettaja valehtelee,opettaa jumalan luomaksi vaikka kaikki on saanut alkunsa alkuräjähdyksestä?"
Siinähän se mummo sitten yrittää selitellä tiedettä ja ihmisen kirjoittamaa raamattua ja tietysti opettajan moraalia jonka on hoidettava työnsä.
Kertokaapa sitten viisaampia vastauksia minulle,että seuraavan kysymyksen tullen osaisin olla älykkäämpi.
Viesti poistettu koska sen kirjoittaja ei enää ole Studio55:n jäsen.
Viesti poistettu koska sen kirjoittaja ei enää ole Studio55:n jäsen.
maris
2011-12-27 13:19Tyttäreni ilmoitti yllättäen viime kesänä että muuttavat miehensä kanssa eri osoitteisiin ’yhteisellä päätöksellä joksikin aikaa’. Heillä on kaksi pientä lasta 4v ja 2v. Asuivat idyllisessä omakotitalossa lasten sekä kahden kissan ja koiran kanssa.
Miehelle ei annettu mitään mahdollisuutta. Hänet jätettiin kylmästi viimeistelemään heidän yhdessä remontoimansa koti myyntikuntoon että tyttäreni saa rahansa siitä. Mies on koko heidän avioliiton ajan elättänyt koko perheen, tytär on ollut lasten kanssa kotona ja opiskellut, eli euroakaan hän ei ole talosta maksanut, josta nyt haluaa rahansa. Miehelle perhe ja koti ovat olleet koko elämä, hän on panostanut 110% kodin kunnostamiseen ja lasten kasvatukseen, tehnyt varmasti enemmän kuin osansa perheen eteen. Tyttärelleni tuntuu vaan nyt tulleen tarve elää elämättä jäänyttä nuoruuttaan, mennä ja bilettää uuden miesystävänsä kanssa. Lapset hän halusi, isän ja lasten tapaamisista neuvotellaan tai riidellään nyt joka kuukausi erikseen s-postilla kymmenien viestien verran (miehellä on vuorotyö, jonka vuoksi tapaamisia ei voi sopia joka toinen vko tms. sopimuksella).
Tuntuu että tyttäreni haluaa edelleen vain pompottaa miestään, mikään ei tunnu hänelle sopivan. Isän tutustuminen lasten uuteen päivähoitopaikkaan venyi 2kk kun mikään aika ei sopinut tyttärelleni… Vastaavia esimerkkejä on lukemattomia.
Olen nyt puolivuotta tätä itkenyt. Itken lasten ja vävyn puolesta, joita mielestäni on kohdeltu täysin kohtuuttomasti. Minua pelottaa ihan oikeasti hänen ja lasten selviytyminen, mutta en voi tehdä juuri mitään.Kertokaa joku jos teillä on vastaavia kokemuksia, kaikki apu olisi tervetullutta.
Hei maris, luin juttusi silloin tuoreeltaan, ja sympatiani olivat silloinkin puolellasi. Nyt luin uudestaan, ja hälytyskellot alkoivatkin soimaan. Tuossa on taas niin paljon tuttua, mikä liittyy narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Lyhensin vähän tekstiä, ja lihavoin huolestuttavimmat kohdat, jotka liittyvät varmaan aina noihin tapauksiin.
Lukaiseppa vaikkapa Lähipiiri voimavarana -alta "Keskustelu narsistisesta persoonallisuushäiriöstä", ja seuraavalta sivulta "Ahne siskoni haali..." Niistä löytyy narsistien uhrien ja läheisten kokemuksia, sekä monta aiheeseen liittyvää asiantuntija -linkkiä.
Saatat löytää paljon tuttuja asioita sieltä, jos huoleni on aiheellinen. Toivon kovasti jaksamista teille kärsineille osapuolille
Hei satavarma!
Olet ehkä satavarma monesta asiasta, mutta nyt ehkä hiukan ylireagoit, kuten varmaan minä itsekin tämän asian suhteen. Olen lukenut mainitsemaasi keskustelua sekä paljon muutakin narsismista, mm Sam Vaknin tekstejä: 'Kuinka tunnistat narsistin' http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html, Eva Rusz: Vaarallinen rakkaus - naimisissa luonnehäiriöisen kanssa, sekä kirjoja joissa käsitellään narsismia työpaikoilla, joten aihe ei ole minulle vieras.
Tässä tapauksessa voin kuitenkin vähentää huoltasi, tyttäreni kohdalla ei ole kyse narsismista, pikemminkin nuoren ihmisen tarpeesta elää elämättä jäänyttä nuoruuttaan hiukan myöhässä. Käytös on ollut huonoa ja itsekästä, lähinnä murrosikäiselle sopivaa ja siltä osin kyllä toteuttaa narsismin piirteitä, mutta tiedän että se ei ole koko totuus. Illan hiljaisina hetkinä tyttäreni varmasti käpertyy sohvannurkaansa sangen pelokkaana pienenä tyttönä. Valitettavasti hän peittää epävarmuutensa nyt kovalla ja huonolla käytöksellä, mutta siitä huolimatta rakastan tytärtäni yli kaiken ja pyrin auttamaan häntä, vävyäni ja lapsia kaikin mahdollisin keinoin. En sano että käytös olisi hyväksyttävää, mutta ehkä se on ymmärrettävää, en tiedä... Vaikeaa meille kaikille, mutta uskon että tilanne vielä rauhoittuu kun akuutti kriisi menee ohi. Nyt tilanne on vielä niin tuore, että kaikilla on tunteet todella pinnassa. Valitettavan usein ihmiset käyttäytyvät todella huonosti ja loukkaavat toisiaan aivan kohtuuttomasti erojen yhteydessä ja katuvat sitten myöhemmin. Toivottavasti osaavat sitten pyytää anteeksi, sekin auttaa jo paljon. Uskoisin että sanonta 'Erosimme ystävinä' kuuluukin vain aikakausilehtien otsikoihin. Tempperamenttinen tyttäreni on, sen myönnän, mutta siinä kohdassa myös minun on katsottava peiliin, niin on äitikin 
Syy miksi tänne tuntojani purin ja kerroin sangen avoimesti omista tuntemuksistani, on nimenomaan se etten purkaisi niitä tämän kriisin keskellä eläviin nuoriin vaan pystyisin olemaan heille apu ja tuki nyt tässä erittäin valitettavassa ja vaikeassa tilanteessa. Olen keskustellut tyttäreni kanssa, kertonut etten voi ymmärtää tätä, mutta kertonut myös että äidinrakkaus ei lopu, vaan autan sen minkä pystyn tuli mitä tuli. Samaa mieltä en aina hänen kanssaan ole, mutta rakkautta se ei vähennä.
Kiitos kuitenkin kommenteistasi, keskustelua ja uusia näkökulmiahan täältä tulinkin hakemaan.
Narsismi on vakava asia ja tiedän että sen uhreina monet meistä kärsivät niin kotona kuin täällä työelämässäkin, jossa sitä tunnutaan jopa suosivan, mutta kaikki huono käytös ei kuitenkaan ole narsismia tai kerro vakavasta luonnehäiriöstä.
Hyvää alkanutta talvea!
Viesti poistettu koska sen kirjoittaja ei enää ole Studio55:n jäsen.
Onko sinulla näkemystä
ja kokemusta? Osallistu päivän
puheenaiheeseen!
Keskustelun säännöt
Täältä näet kaikki keskusteluaiheet
Tulevat aiheet ja vieraat
Avun tarpeessa? Katso nettikoulu!
Tutustu Studio55.fi-kasvoihin
Onko pajatso-sormesi vielä iskussa? Onko yksikätinen rosvo suosikkisi? Kokeile maksuttomia nettipelejämme!