Sitten kun, ihmisillä on usein tapana ajatella. Oletko sinä lopettanut sitkuttelun ja tehnyt onnistuneen elämänmuutoksen? Kerro miksi ja mitä olet saanut aikaan, kun olet alkanut elää hetkessä?
Miten neuvoisit muita, jotka ehkä haaveilevat jostain muutoksesta elämäänsä?
Kaluan uudelleen!
Ei mitään radikaalia vaan hivuttaen.
53:na toistaiseksi sopimuksella töissäkäynnin lopetus.
>57:ksi ensin työpätkä/työttömyysjakso suhteen hivuttaminen työttömyyden puolelle. Lopuksi 500pv:n "loppukiri".
>60:ksi lisäpäivillä.
60> niukalla, 27:n täyden työvuoden eläkkeellä.
1986 hankimme Espanjan asuntomme.
1988 Keskustan kaksio Etelä-Savolaisen kaupungin rantakadulta kesäasunnoksi.
Pääasunnon vaihto ok:sta keskustan kerrostaloon 2003.
Viimeinen elämänmuutos tapahtui hallitsemattomasti tämän vuoden kevätkesällä. Sulkijalihaksen yläpuolelta 30cm syövän poisto jonka jälkimainingeissa nyt kipristelen pääosoitteessamme.
Onneksi ehdin elää 10-joutovuotta hemmetin hyväkuntoisena ja terveenä. Myös pätkätyövuodet olivat antoisia koska jo silloin pystyin säätelemään ajankäyttöni jakaumaa.
Espanjan asunto ei ole rajoittanut liikkumistamme. Se oli välillä 3,5-vuotta yhtäjaksoisesti vuokrattuna.
Yhteen laskettuna 4,5:n vuoden aikana olemme yrittäneet pintapuolisesti vilkaista 4:n maanosan ja yli 50:n valtion touhuja. Viime keväiseen kuntooni ei minulla ole koskaan paluuta.