Aurinkoista huomenta :)
Minulla on ollut eritasoista (vähäisempää ja voimakkaampaa) eteisvärinää n. 2007 lähtien ja 3 kertaa on rytmi muutettu sähköisesti. 2 kertaa on ollut Holter-seuranta 24h. ja lääkkeeksi on määrätty Seloken tarvittaessa. Kysyisinkin, että onko jokin muu vaihtoehto lääkkeeksi, kun olen huomannut, että tällä lääkkeellä kyllä verenpaine alenee, mutta syke ei. Saman havainnon tein myöskin viimeksi, kun rytmi käännettiin (14.10.) ja sain suoraan suoneen tätä lääkettä.
Ystävällisesti Lennu51
Itselläni on ollut 12 vuotta rytmihäiriö, joka on pysynyt kurissa estolääkityksellä. Viimeisen 11 vuoden aikana olen käynyt vain kerran sairaalassa sen johdosta ja silloinkin se meni ohitse itsekseen siirtoa odotellessa muutaman tunnin jälkeen.
Kysyisin kuitenkin, onko kellään kokemusta, että rytmihäiriö olisi perinnöllinen, koska muistan vastaavia oiireita isältäni ja isoisältäni. Kummallakin oli myöhemmin aivohalvaus. Myöskin siskollani on nyt todettu rytmihäiriö.
Oma kardiologini ei uskonnut perinöllisyyteen. Onkohan asiaa edes tutkittu?