Tämän päivän nettijutuissa kerrotaan tarinoita ihmisistä, jotka syystä tai toisesta elävät yksin. Tarvitsetko sinä ympärillesi muita ihmisiä? Vai viihdytkö paremmin yksin?
Itselläni on sellanen elämänvaihe että ei voi tosissaan olla yksin, vaikka haluaisikin välillä.
Omalla kohdalla tiedän, että pieni määrä yksinäisyyttä olisi ihan paikallaan, voi ainakin selvittää ajatuksiaan.
Pidemmän päälle en kuitenkaan viihdy yksin, sitähän tulee aivan mökkihöperöksi, jos jää torppaan pitkäksi aikaa vain oman itsensä kanssa... ei siinä silloin enää lemmikitkään itsellä auta.
Itselläni on oikeastaan ihannetila siinä, että saan tehdä ihmisläheistä työtä edelleen.
Oikeastaan viihdyn yksin, joskus. Joskus kyllä kaipaisin kaveria ajatusten vaihtoon, pienille rekille.
Kongreetisesti minä en ole yksin ja toisaalta olen ollut yksin vuosia jo puolison eläessä.
Olen itse lähtenyt liikkeelle porukoihin, jossa tapaa muita ihmisiä. En ole niistä juuri sydäystäviä saanut, ekä montaa tuttavaakaan,entisiä tuttuja on ollut joukossa. Olen itse hidas tutustumaan, johtuu varmaan siitä. Hämäläinen. Joten viihdyn yksin toisaalta kaipaan seuraa.
Hyvä muistutus!
Kerran, kaksi vuodessa, vaimon ollessa 1 - 3:n viikon tyttöjen matkalla, olen yksin.
Terveellinen muistutus. Kolkointa on aamuisin herätä hiljaisuuteen. Kukaan ei ole vieressä tuhisemassa eikä kiskomassa tuplatäkin kulmaa.
Siis, en viihdy!
Hyvä näin parisuhteessa elävän sanoa että viihdynhän minä. Minulla tekeminen ja touhuaminen kun ei lopu. Toki täytyy samaan hengenvetoon todeta että oletettavasti elämä yksikseen olisi pidemmällä aikavälillä tervaa.
pirtu
Huomenta ja tervehdys pitkästä aikaa!
Muuttotouhut ja rempat on vieneet paljon "yksityisaikaa" ja maalauspuuhat jatkuvat....
Niin - minusta on ihan eria asia olla yksin kuin yksinäinen. Minä nautin paljon yksin olemisesta, saa puuhailla mitä ja milloin vaan. Olen myös sen verran "erakko", että kaipaan välillä yksin olemista eli verhot eteen ja kännykkä kiinni - eli off-vaihe päälle.
On myös mukavaa kun on oma asunto jos sattuu kyllästymään vastapuolen seuraan, voi lähteä kotiin rauhoittumaan/lepäämään/nukkumaan etc. -yksin.
Toki on melkein välttämätöntä, että on ystäviä joita tapaa silloin tällöin eli ei ole YKSINÄINEN.
Mukavia elokuun iltoja kaikille!
p.s. Ihanaa kun voi taas kaivaa kynttilät esille iltoja varten
sangria
2010-08-25 06:51
Huomenta ja tervehdys pitkästä aikaa!
Muuttotouhut ja rempat on vieneet paljon "yksityisaikaa" ja maalauspuuhat jatkuvat....
Niin - minusta on ihan eria asia olla yksin kuin yksinäinen. Minä nautin paljon yksin olemisesta, saa puuhailla mitä ja milloin vaan. Olen myös sen verran "erakko", että kaipaan välillä yksin olemista eli verhot eteen ja kännykkä kiinni - eli off-vaihe päälle.
On myös mukavaa kun on oma asunto jos sattuu kyllästymään vastapuolen seuraan, voi lähteä kotiin rauhoittumaan/lepäämään/nukkumaan etc. -yksin.
Toki on melkein välttämätöntä, että on ystäviä joita tapaa silloin tällöin eli ei ole YKSINÄINEN.
Mukavia elokuun iltoja kaikille!
p.s. Ihanaa kun voi taas kaivaa kynttilät esille iltoja varten
Juuri näin!!Kaveri on kiva olemassa,mutta ai sitä autuutta,kun välillä voi yksin omissa oloissaan tehdä omia juttujaan,sitä ei voita mikään
Viihdyn erittäin hyvin yksin kun vain sen joskus välillä oman ajan saan itselleni . Pyrin ihan järjestämään itselleni aivan omaa aikaa olla vain itseksein se on erityisen tärkeää minulle myös ,en usko että mitenkään kärsisin pidemmästäkään ajasta olla yksin ihan . On paljon asioita mitä voi tehdä ihan itsekseen yksinään ja kerätä voimia jaksaa työssä ja jaksaa taas hyvin muiden kanssa kaikessa touhussa ja vauhdissa . Yksin ollessa myös rauhassa voi miettiä ja suunnitellaasioita ja elämää ja haaveillakin . Minulla on muutenkin harrastuksia joita voi tehdä paljon yksin esim käsityöt kirjontatyöt ja kirjottelu piirtely lukeminen ym ei aika tule pitkäksi yleensä aikaa on aivan liian vähän yksin viettää. Tärkeää on kuitenkin se että on olemassa läheisiä ja ystäviä tottakai ja onneksi niitä on . Luultavasti jos aivan liikaa yskinoloa olisi hakeutuisin kiireesti johonkin porukkaan ja tutustuisin missä vain toreilla ja matkoilla ja tapahtumissa ihmisiin että tulisi tutuksi . harrastuspiireihin ym tärkeä mennä mukaan jos kokee olon kovin yksinäiseksi tai kärsii yksinolosta . Täytyy siis vain löytää se lankakeränpää josta lähtee lliikkeelle ja sitä menoa sitten pitää vain muistaa että ottaa myös aikaa itselleen liikakin on liikaa tekemiset ja menemiset tarvitsee sitä ihminen sellaista ajatusten ja olemisenkin aikaa nauttia hetken vain itsekseen. Ja yks ihana rentoutumismenetelmähän on kun menee vaikkapa joskus pienelle matkalle ja vaikka johonkin kylpylään nauttien vaikka jalka ja käsihoitoa tai muita kylpyjä ja uimista ja olemista .
nauttia voi yksinolosta monin monin tavoin ja se on tarpeellista kaikille joskus

Tasaisin väliajoin kyllä. Mutta viikko on absoluuttinen maksimi. Ja nyt alkaa olla jo vähän yli. NO onneksi naapurini on kova juttelemaan aina kun olen pihalla. Ja tänään sainkin sitten vuodatella huoliani, ja sekös tekee ihmeitä mielelle. Naapurimme ovat tosi huolehtivaisia ja kun tietävät meikämummon olevan yksin vielä yhden yönseudun, niin varmaan ovat skarppina kaikelle epätavalliselle.
Asia mikä minua ihmetytti tänä aamuna oli, että yksi kukkaruukku oli pudonnut parvekkeelta alas menevältä rappuselta alhaalla olevalle hyllylle ihan oikeinpäin. se oli saviruukku, lautanen jäi paikoilleen. Edellisellä kerralle samaiselta rappuselta oli pudonnut pelargoniaruukku, mutta se oli muovinen, joten sen tod näk tuuli oli viskannut, kun se oli muutaman päivän tosi myrskyinen ja puuskainen, vaikka tiedä häntä.
Kissat meillä kuitenkin ihan varmasti kuljeksivat aamuin illoin ja jopa öisin ja voipi olla sen aiheuttama tämä. Ja varsinkin kun viime yönä oli siis niin mahdottoman huikean kirkas kuutamo, että jos nyt ei kissat ole silloin liikkellä, niin ainakin hullut, siis kuuhullut tai sitten ihan oikeesti ne möröt, joiden syöttinä oon ollut.
Piti käydä ottamassa ihan kuva siitä kuutamosta varttia vaille kuusi tänä aamuna, kun se kilotti suoraan okulääriin. Laitan kuvan tulemaan, kunhan sen luurista saan siirrettyä.
Tai sitten täällä on sellainen kissa, joka osaa nostaa kukkaruukun kauniisti pois tieltänsä alemmalle tasolle. Tai sitten täällä ihan oikeesti kummittelee kuutamolla. ens yöksi laitan lähestymiskatkaisimen päälle pihavaloon....oli sitten täyskuu tai ei
Kyllä minä,mutta koirani ei viihdy yksin.Herätti taas aamu neljältä pienellä ääntelyllä oveni takana.Ei ole kiire niinkään pissalle,mutta ulos kyllä, lähdemme heti postin hakuun.Meinaapa tarjota lelua,että jäisin leikkimään ulos jo niin aikaisin.
On se niin ihana! Samalla se huolehtii minut yösähkön aikaan pyykille ja tietenkin myös ruokaa valmistelemaan.