Nuorena tyttönä olin kesätöissä Fazerin makeistehtaalla "viikkaamassa Pax-pastillirasioita - tapasin Marjan ja hän siirtyikin parempiin hommiin - "viikkaamaan konvehtirasioita ..
Marja oli perustamassa ensimmäistä Elvis-fanclubia ja vierailin eräänä iltana Erottajan pommisuojassa heidän kokouksessaan - mukana oli meidän kahden lisäksi jotkut Raittisen veljekset - kun poistuimme kerhohuoneesta hämärää käytävää pitkin - kuljimme käsikädessä (ettei peloittaisi) - olikohan se Jussi niminen poika ..
- Elviksen ensisinglen sain amerikantädiltä - toinen oli Paul Ankan single - edelleen ajankohtaista musiikkia ..
Ei aika ole himmentänyt Elviksen stykejä! Kyllä kolahtaa yhä. Mutta plagioiat ovat omassa sarjassaan.
Olen 1950-luvulta asti fanittanut Elvistä (nähdä Graceland ja kuolla!) - Silloinkin kun kuuskymmenluvlla kaikki luokan tytöt olivat lääpällään Beatlesin edessä, minä pysyin Elvikselle uskollisena. Ikäväkseni en ole saanut jälkikasvua saman hurmoksen valtaan, vaikka olen koettanut heille soittaa E:n hittejä. Eivät ole haukkuneetkaan, mutta eivät nuo levyt heihin ole sillä tavalla ole kolahtaneet kuin minuun. - Onko muilla studiolaisilla Elvis-faneja lastensa tai lastenlastensa joukossa? Elvikseltähän ilmestyi "uutta vanhaa" ainakin muutama vuosi sitten, ja levy oli listoillakin. Tuskin sitä pelkästään ikäihmiset ostivat.
Elvis on ja tulee olemaan aina ajankohtainen.
Vaikka Elvis on kuollut, hänen musiikki elää yhtä voimmakkaana,
Olin nuorena tyttänä oikein Elvis fani. Paperoin huoneeni seinät Elviksen kuvilla ja luin jokaisen jutun mitä hänestä kirjoitettiin ja ostin vähillä viikkorahoillani hänen musiikkiaan
Päivä elokuulla 1977 on kuin eilinen päivä, yhtä hyvässä muistissa. Kun kuulin uutisen, Elviksen kuolemasta. Olin kuin huumattu, istuin hyvin pitkään hokien, ettei voi olla totta. Kyneleet vierivät poskilla. Vieläkin tämän tästä haluan laittaa Elvistä soimaan. Hänen musiikkian, ei voi laittaa taustamusiikiksi touhuillessa. Vaan täytyy hiljentyä, voidakseen ottaa ja nauttia kuulemastaan.
Itse en pidä plagioimisesta. Jos jokin haluaa ja on taitoa, voi esittää Elviksen musiikkia, mutta muu kaikki on lähinnä naurettavaa. Miksi he eivät voi olla omia itseään. Elvistä ei voi kukaan korvata!!!
Kyllä meitä ELVIS faneja on varmaan pilvin pimein suurissa ikäluokissa.
Ei hän ole kuollut,vaan elää musiikissa ja muistoissa.Hyvä niin!
Elvis tahdittaa Studio55.fin kesää uusintalähetyksen myötä. Netissä voit lukea ja katsoa kuvia maailman suurimmasta yksityisestä Elvis-kokoelmasta, joka on suomalaisen miehen omistuksessa! Kerro lisää muistojasi Elviksestä ja hänen musiikistaan.
Elvis oli omassa nuoruudessani suuri ihastuksen kohde. Kävimme leffassa, jos sisään pääsimme, silloin oli sellaisetkin leffat -K- vaikke niissä mitään kummoisempaa ollutkaan.
Muusiiki, jota kuuneltiin ahkerasti, varsinki "rokki", mikä mielestäni on ja ainoastaan oikeaa. Menoa ja meininkiä. Harmi vain kun tuli myityä elämtilanteessa kaikki Elviksen levyt pois. Nyt olisi aikaa ja mahdollisuus kuunella ja luulakseni omassa arvossaan. Mutta elämä ei kohtele kaikkia "silkkihansikkain".
Kyllä edelleenkin kuuntelen mielelläni hänen tuotantoaan.
ELVIS, jeeeeeeees. pihlaja
Minä kuuntelin myös pikkutyttönä Elvistä radiosta. Ihana ääni, vaikken tiennyt hänestä mitään, teki minusta hänen ihailijan.
Ystävien kesken tervehdimme toisiamme leikillisesti: Elvis elää ikuisesti.
Eihän Elvis kuole koskaan, sydämissä elää ikuisesti. Jo pikkutyttönä ihailin naapurin teini-ikäisen tytön huoneen seinällä valtavaa Elvis-julistetta silmät suurina. Ja kuuntelin musiikkia. Aina on se n:o 1. Se ääni ja olemus ja komea ulkonäkö, monipuolinen musiikki, ihan kaikki. Hänessä on kaikki mitä Idolissa voi olla.