Studio55.fissä tänään vieraileva Elisabeth Rehn oli itse aikanaan ensimmäisenä naisena ehdolla presidentinvaalien toisella kierroksella. Tänä sunnuntaina kansa valitsee jälleen presidenttinsä kahdesta ehdokkaasta.
Millä perusteella sinä äänestät, oli kyseessä sitten presidentin vaalit tai vaikka eduskuntavaalit? Äänestätkö puolueen tai vaikka sukupuolen mukaan, tai ohjaako jokin muu seikkaa äänestämistäsi?
Äänestän henkilöä jonka maailmankatsomus ja arvot kohtaavat omieni kanssa.
Olin aikoinaan Elisabeth Rehnin kamppanjatoimistossa vapaaehtoisena. Olen arvostanut häntä niin kauan kun muistan.
Saamme olla ylpeitä ja kiitollisia kun meillä on tuollainen nainen, Elisabeth Rehn, upea ihmisoikeustaistelija ja niin viehättävä
.
Suvaitsevaisuudesta muistui mieleeni että kun Elisabeth Rehn valittiin puolustusministeriksi niin tuttavamme eräs eversti sanoi ettei hän aja partaansa koko sinä aikana kun Elisabeth on Suomen puolustusministerinä. Niinpä eversti kasvatti komean pehkun naamaansa. Se oli yhden herrasmiehen mielenosoitus.
Iloista viikonloppua ja jännää äänestystulosta. T. Puolukka
Suomessa on moitittu Venäjän vaaleja,jossa yhtenäinen Venäjä puolue mafian ottein yrittää pitää valtaa itsellään.Puolue on epärehellisin keinoin haalinut itselleen pääministerin ja presidentin paikat itselleen.Yhtenäinen Venäjä puolue on kokoomuksen veljespuolue ja ne pitävät yhteyttä toisiinsa kutsumalla edustajiaan toistensa seminaareihin.Pitäisikö meidänkin nyt seurata Venäjän esimerkkiä ja keskittää kaikki valta kokoomukselle jolla on jo pääministerin paikka ja nyt halutaan vielä presidentti samasta puolueesta?
Kansakunnan yhtenäisyyden kannalta on parempi,että valitaan pienestä puolueesta pätevin koko kansan presidentti Pekka Haavisto.