Taantuma-aika ajaa yhä useamman ihmisen talousvaikeuksiin. Entinen yrittäjä, itsekin konkurssin kokenut Kjeld Möller auttaa ylivelkaantuneita suomalaisia Kaski-ryhmä -nimisen yhdistyksen kautta. Möller keskustelee Pirjo Haapojan kanssa yhdistyksen toiminnasta, joka on rahoituksen loppumisen vuoksi vaarassa loppua. Netin puolella inhimillisen näkökannan talousvaikeuksiin antaa muun muassa konkurssin myötä pohjalla käynyt kansanedustaja Tarja Tallqvist.
" Hesarissa oli juttu, että brittiläinen talouslehti kutsui 1900-luvun tärkeimmäksi tie..."
" Voi voi mihin ihmeeseen sinä katosit? Kaipaan niin juttujasi ja niitä ti..."
"Päivän uusintaohjelmassa keskustellaan jälleen narsisteista. Netin puolella tarinansa ker..."
"Heinäkuun viimeisessä Tositarinassa Jouko kertoo, kuinka hän joutui taistelemaan lastensa..."
Liity jäseneksi Studio55:een
Tilaa aikuisille ajatuksille! Jos sinulla on sanottavaa, tee itsellesi käyntikortti ja osallistu keskusteluun! Ilman jäsenyyttä pääset lukemaan toisten mielipiteitä, mutta mahdollisuus vastata ja avata itse uusia keskusteluketjuja on vain jäsenillä.
Apua rekisteröitymiseen